Hyppää sisältöön

Digiaikakauden taidot -ohjelma käynnistyy – koulutuksiin haettavissa 7 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.8.2018 15.07
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt Digiaikakauden taidot -ohjelman, jonka tavoitteena on digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistaminen. Matalan kynnyksen koulutuksen lisäämisellä halutaan ehkäistä eriarvoisuutta, antaa myönteisiä oppimiskokemuksia ja vahvistaa nykypäivän kansalaistaitoja. Kansanopistot, kansalaisopistot ja muut vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat hakea rahoitusta matalan kynnyksen koulutukseen, jossa opitaan esimerkiksi monilukutaitoa ja digitaalisen teknologian käyttöä. Seitsemän miljoonan euron rahoitushaku avataan Opetushallituksessa 3. syyskuuta.

Koulutuslisäykset toteutetaan vapaan sivistystyön oppilaitosten kautta ja yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien, kansalaisjärjestöjen ja muun kolmannen sektorin kanssa.  Erityishuomio kiinnitetään alhaisen peruskoulutuksen aikuisiin, maahanmuuttajaväestöön, työttömiin ja työttömyysuhan alla oleviin sekä senioriväestöön. 

– Suomen tavoitteena on olla maailman osaavin kansa. Meidän on panostettava koko väestön sivistykseen, osallisuuteen ja osaamiseen, jotta pysymme niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin maailman kehityksen etujoukoissa, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Moni aikuinen on ymmällään digitaalisessa maailmassa. Tarvitaan moderni versio 90-luvun atk-kursseista: lisää matalan kynnyksen digitaitokoulutusta, kriittistä lukutaitoa, tiedonhakua ja muita yleissivistäviä taitoja. Aikuisten PISA-tutkimus eli PIAAC kertoo, että jopa 600 000 aikuisella suomalaisella on puutteita näissä perustaidoissa. Käynnistämme kansallisen ohjelman, joka tukee elinikäistä oppimista, opetusministeri sanoo.

– Eriarvoisuuden ehkäisemiseksi ja perustaitojen vahvistamiseksi on tärkeää, että matalan kynnyksen koulutusta on tarjolla kaikenikäisille, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Avustus myönnetään kansanopistojen, kansalaisopistojen, kesäyliopistojen ja opintokeskusten ylläpitäjille. Avustusten hakuaika päättyy 8.10.2018.

Avustushaku avautuu maanantaina 3.9.2018 Opetushallituksen verkkosivuilla

Lisätietoja:

- Opetusneuvos Marja Anitta Pehkonen (OPH), p.  02953 31782 
- Opetusneuvos Katri Kuukka (OPH), p. 029 533 1445
- Opetusneuvos, yksikön päällikkö Leena Nissilä (OPH), p. 029 533 1155
- Opetusneuvos Annika Bussman (OKM),  0295 330 407