Hyppää sisältöön

Anna Korpi lähtee tasoittamaan suomalaisen osaamisen tietä Kaakkois-Aasiaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2018 13.30
Uutinen

Singaporeen suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymistä edistämään palkattu Team Finland Knowledge -asiantuntija Anna Korpi uskoo, että Kaakkois-Aasiassa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia koulutus- ja tiedeyhteistyölle sekä suomalaisen osaamisen ja koulutuksen viennille. Hän tietää, mitä suomalaiset voisivat tehdä nykyistä paremmin.

Kaakkois-Aasia on yksi nopeimmin kehittyvistä alueista maailmassa. Esimerkiksi Singapore satsaa innovaatioihin ja tutkimuksen kansainvälisyyteen, ja muun muassa tutkimusrahoitukseen panostetaan tuplasti Suomea enemmän.

- Asemapaikkani Singapore on tosi kiinnostava tulevaisuuden paikka. Muut Kaakkois-Aasian maat eivät ole yhtä pitkällä esimerkiksi korkeakoulujen tasoa tarkasteltaessa, mutta myös niissä yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen vauhti on tällä hetkellä huima. Esimerkiksi Vietnamissa yrittäjyyshenkisyyden ja nuoruuden dynamiikan voi aistia kaduilla asti.

Suomalaiset haluavat saada alueen kasvusta oman osansa. Korven tehtävänä on edistää suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä Kaakkois-Aasiassa sekä auttaa koulutusvientitoimijoita menestymään. Yhtä lailla kun suomalaista osaamista viedään maailmalle, tarkoitus on houkutella huippututkijoita ja -opiskelijoita Suomeen.

Alkuvaiheessa työ keskittynee Suomen edustustojen ja korkeakoulujen tarpeiden mukaan Singaporen lisäksi Vietnamiin, Thaimaahan, Indonesiaan ja Malesiaan.

Korpi kokee, että uusi tehtävä on mahdollisuuksien tunnistamista, kansainvälistä vaikuttamista ja vakuuttamista, ja sitä hän on tehnyt koko uransa. Edelliset seitsemän vuotta hän on vienyt suomalaista koulutusta maailmalle Jyväskylän yliopiston tytäryhtiö EduCluster Finlandin palveluksessa.

-  Jatkossa autan koko suomalaista korkeakoulukenttää omalla osaamisellani luomaan yhteistyötä ja erilaisia strategisia, akateemisia ja kaupallisia hankkeita. Monet maista ovat keskusjohtoisia, ja kehittämisen suuntaviivat määritellään valtiotason organisaatioissa, joiden kanssa olen tottunut toimimaan jo aikaisemmissa tehtävissäni, Korpi sanoo.

Miten onnistumme?

Suomen hyvät PISA-tulokset ovat luoneet pohjaa Suomen hyvälle maineelle koulutusmaana. Suomea ihaillaan huolimatta siitä, että singaporelaisnuorten PISA-tulokset ovat Suomeakin korkeammat: PISA 2015 -tutkimuksessa maan nuoret pitivät kärkipaikkaa kaikilla osa-alueilla.

- Maineesta huolimatta Suomi tunnetaan usein hyvin pintapuolisesti. Singaporessa ollaan kiinnostuneita, miten Suomessa saadaan hyviä tuloksia aikaan oppilaskeskeisellä ja luovuutta korostavalla lähestymistavalla. Singaporessa perusopetusjärjestelmä pohjaa enemmän standardoitujen oppimistulosten mittaamiseen, Korpi sanoo.

Singaporessa, kuten muissakin Aasian maissa, on tavallista, että oppilaat jatkavat koulupäiväänsä vanhempien kustantamassa lisäopetuksessa. Järjestelmä tuottaa huippuosaajia, joista osa pitäisi saada houkuteltua tulevaisuudessa Suomeen opiskelemaan tai tekemään tutkimusta.

- Huippuosaajien saaminen Suomeen vaatii, että löydetään oikea potentiaali ja kumppanit, joiden yhteistyön kautta suomalaiset korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat edelleen kehittää omaa tasoaan.

Korven mukaan suomalaisilla on runsaasti Kaakkois-Aasiaakin kiinnostavaa osaamista, mutta toteutuksessa riittää vielä parannettavaa.

Suomalainen koulutus- ja tutkimusosaaminen on todistetusti maailman huippua, mutta koulutusviennissä meidän pitäisi olla vielä parempia muokkaamaan osaamistamme ja tuotteitamme asiakkaiden olosuhteisiin.

- Suomalainen koulutus- ja tutkimusosaaminen on todistetusti maailman huippua, mutta erityisesti koulutusviennissä meidän pitäisi olla vielä parempia muokkaamaan osaamistamme ja tuotteitamme asiakkaiden olosuhteisiin. Meillä on huippuosaajia, mutta joskus heidän viestinsä ei tule parhaalla mahdollisella tavalla ymmärretyksi, kun kohdemaan toimintaympäristö tai kulttuuri ei ole ennestään tuttu. Olen toiminut aasialaisten yhteistyökumppanien ja asiakkaiden kanssa vuosia ja tätä taustaa vasten toivon voivani tukea suomalaisia toimijoita onnistumaan Kaakkois-Aasiassa.

Korpi uskoo, että asetetuissa sillanpääasemissa olevat yksittäiset asiantuntijat voivat tehdä paljon suomalaisen koulutuksen kansainvälisyyden edistämiseksi.

- Uskon siihen, että tarvitaan paikan päällä oikeita ihmisiä, jotta Suomen maine huippuosaamisen maana vahvistuu entisestään konkreettisen tekemisen tulosten kautta. Luottamukselliset ja henkilökohtaiset suhteet ovat avainasemassa, kun asioita mahdollistetaan. Alueen Team Finland -toimijat ja suomalaiset koulutusorganisaatiot ovat jo tehneet Kaakkois-Aasiassa paljon hyvää työtä suomalaisen koulutuksen eteen ja siihen työhön menen ilolla mukaan, Korpi sanoo.

Lisätietoja:

Tiedote 26.9. Suomi lähettää maailmalle neljä tutkimuksen ja koulutuksen lähettilästä

Uutinen 2.10. Team Finland Knowledge -asiantuntijan tähtäimessä Suomen ja Kiinan koulutus- ja tutkimusyhteistyön vahvistaminen