Ammatilliseen koulutukseen 10 miljoonaa euroa osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö 26.11.2018 15.03
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut 10 miljoonaa euroa lisärahaa osaamistarpeisiin vastaavaan lyhytkestoiseen ammatilliseen koulutukseen sekä yksilöllisiin opiskelun tukitoimiin. Määrärahaa jaettiin 25 koulutuksen järjestäjälle.

Tavoitteena on vastata nopeasti rekrytointitarpeisiin ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuusongelmia sekä erityisesti tukea parhaassa työiässä olevien työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Koulutukseen voidaan lisäksi kytkeä yksilöllisiä tukitoimia, joilla madalletaan osallistumiskynnystä ja tasoitetaan tietä työmarkkinoille.  Koulutusta kohdennetaan erityisesti osaajapulasta kärsiville palvelu-, terveys- ja hyvinvointi- sekä teollisuusaloille.
 
- Nyt myönnetyllä lisärahoituksella voidaan tuoda kaivattua täsmäapua osaavan työvoiman saatavuusongelmiin ja samalla tukea työttömien pääsyä työmarkkinoille. Talouden kasvu ei saa jäädä osaajapulasta kiinni, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Rahoitusta kohdennetaan hakemuksissa esitetyn tarpeen mukaisesti eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Opiskelijavuosia myönnettiin yhteensä 1 215, josta 442 työvoimakoulutuksena toteutettavaan koulutukseen. Eduskunta päätti lisärahoituksesta vuoden 2018 toisessa lisätalousarviossa 23.11.2018.
 
Liite sivun alaosassa: tarkemmat tiedot koulutuksen järjestäjille myönnetystä tavoitteellisista opiskelijavuosista ja perusrahoituksen harkinnanvaraisesta korotuksesta.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Mika Tammilehto puh. 02953 30308
Erityisavustaja Daniel Sazonov puh. 045 1296812

Ammatillinen koulutus Sanni Grahn-Laasonen