Lapsimyönteisempi Suomi heti!

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 4.6.2019 14.58
Lapsimyönteisempi Suomi heti!

– Pidän hienona tavoitetta, jonka mukaan koko yhteiskunta on perhe- ja lapsimyönteinen vuoteen 2040 mennessä. Mutta miksemme voisi tähdätä siihen paljon lyhyemmällä aikajänteellä? kysyy OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio nostaa lapsistrategiaa pohjustavasta työstä epäröimättä esiin yhden kohdan.

Hän haluaa puhua työn ja perheen yhdistämisen näkökulmasta, jonka on nostanut usein aiemminkin esiin, sekä siitä, miten tässä asiassa voidaan tukea perheitä työnantajien puolelta.

Lapsen aika – Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040 -raportissa esitetään, että työelämän käytäntöjä, lainsäädäntöä ja teknologista muutosta tulisi ohjata tavoilla, jotka ”lisäävät jouston ja vaikuttamisen mahdollisuuksia perheellisten arjessa ja työelämässä sekä huomioivat kokonaisvaltaisen elämäntilanteen”.

– Yritysten näkökulmasta kysymys siitä, miten sovitetaan yhteen työelämä ja lapsiperheen elämä, on kaiken a ja o. Kaikilla työnantajayrityksillä on oma roolinsa sen edistämisessä, miten vanhemmille mahdollistetaan tarpeeksi aikaa olla läsnä lasten kanssa.

– Vaikka työelämän tahti on paikoitellen tiivis, sen paremmin uramahdollisuuksiin kuin työstä selviytymiseen ei saisi vaikuttaa se, onko henkilöllä perhettä ja onko hän lasten syntymään liittyen jossain vaiheessa pois töistä, Timo Ritakallio korostaa.

Haastan kaikki yritykset

Rivakasti opinto- ja työurillaan edennyt oikeustieteen maisteri, MBA ja tekniikan tohtori Timo Ritakallio tunnetaan nopean toiminnan miehenä niin entisessä työpaikassaan Ilmarisen toimitusjohtajana kuin nykyään OP Ryhmän pääjohtajana ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana.

Yrityselämän ulkopuolella strategiatyöskentely on usein hidasta. Lapsistrategiaa pohtiessaan Ritakallio jäikin miettimään aikataulua.

– Eikö tätä strategiatyötä voisi tehdä paljon nopeamminkin? Tavoitteet voitaisiin pyrkiä toteuttamaan jo vaikka vuoteen 2025 mennessä. Yhteiskunnan pitäisi muuttua heti lapsimyönteisemmäksi!

– Meillä pitäisi olla sellainen asenne, että lapsi- ja perheasiat nostetaan nyt välittömästi keskustelussa korkealle agendalle ja laitetaan kuntoon. Ongelmia voidaan ratkaista haluttaessa hyvinkin nopeasti ja monia lapsimyönteisiä asioita voidaan toteuttaa, jos vain yhteinen tahto tekoihin löytyy, Ritakallio huomauttaa.

– Haastan tähän kaikkia suomalaisia yrityksiä: Miten me voisimme olla sellaisia työnantajia, joiden toiminta heijastelee lapsimyönteistä näkökulmaa?

– Perheasiat voidaan nostaa johtamistyössä ja yrityksen ilmapiirissä esiin positiivisella asenteella. Jos valtion toimenpiteet tähtäävät samaan suuntaan, olemme oikealla uralla. Sillä päästään nopeasti eteenpäin.

Jousto motivoi panostamaan työhön

OP Ryhmässä on noin 12 000 työntekijää, joista noin tuhat oli viime vuonna perhevapaalla. Kolmannes joukosta oli miehiä.

– Usein puhutaan, että miesten rooli on pieni perhevapaiden hyödyntämisessä, mutta ainakaan meidän lukumme eivät ole erityisen huonot.

– Olemme luoneet myönteistä ilmapiiriä tämän asian ympärille. Organisaation on tärkeää viestiä, ettei lasten tulo ole urakehityksen este. Kun työ- ja perhe-elämää joudutaan sovittelemaan yhteen, yritys suhtautuu siihen positiivisesti, Ritakallio linjaa.

Lapsen aika -raportissa pohditaan, miten työnantaja voi tukea työnteon sopeuttamista erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi etätyön avulla.

OP Ryhmä on hyödyntänyt jo pitkään ennen Ritakallion johtajakauttakin etätyötä ja joustavaa työaikaa, joista on hyviä kokemuksia.

Tarvittaessa tapahtuvat joustot palvelevat sekä työnantajan että työntekijän etua esimerkiksi silloin kun vanhemman täytyy olla kotona vaikkapa lapsen sairastamisen takia.

– OP Ryhmän yhtenä strategisena painopisteenä on työntekijäkokemuksen kehittäminen. Siihen liittyy myös lapsiperheiden elämän helpottaminen erilaisilla joustoilla ja työtapojen kehittämisellä.

– Joustavuus luo hyvän työntekijäkokemuksen ja motivoi panostamaan työhön enemmän. Hyvinvoivat työntekijät saavat aikaan parasta tulosta ja luovat erinomaista asiakaskokemusta asiakkaille, Ritakallio uskoo.

Perheen paras on myös maan etu

Varsinkin pienissä mutta monesti myös keskisuurissa yrityksissä työntekijän lähteminen äitiyslomalle näyttäytyy verrattomasti vaikeampana asiana.

Timo Ritakallion mielestä tämäkin ongelma on ratkaistavissa, kun yhteiskunta kompensoi yrityksille vanhempainvapaan tai perhevapaan kustannuksia.

– Tämä on yhteiskunnallinen arvovalintakysymys. Luulen, että se on nyt agendalla eri tavalla kuin ennen, kun syntyvyyden pitkään jatkuneeseen laskuun ollaan vihdoin havahduttu.

– Kyseessä on iso muutos, mutta emme voi heittää palloa vain valtiolle ja julkiselle sektorille. On tärkeää, että kaikki työnantajat ja yksityinen sektori lähtevät mukaan korjaamaan tilannetta, Ritakallio painottaa.

Hän huomauttaa, ettei kysymys ole pelkästään lapsiperheiden parhaasta vaan pohjimmiltaan koko kansakunnan yhteisestä edusta. Suomen väestö kun vanhenee ja huoltosuhde heikkenee.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen entinen toimitusjohtaja tietää, ettei vaarassa ole vain julkisen talouden kestävyys.

– Työeläkejärjestelmän vinkkelistä syntyvyyden lasku on suurimpia riskejä koko eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta. Kansantalouden kestävyysvajekin helpottaisi, jos onnistuisimme vaikuttamaan syntyvyyden kehitykseen.

– Yritysmaailman asennemuutos vaatii meiltä kaikilta lisää keskustelua, Timo Ritakallio kannustaa lapsistrategian vauhdittamista.

**

Artikkelisarjassa haastatellaan eri alojen asiantuntijoita lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseksi.

Kaikki artikkelit ovat luettavissa verkkosivuilla minedu.fi/lapsistrategia ja stm.fi/lapsistrategia