Hyppää sisältöön

LAPE-akatemia valmentaa lapsi- ja perhepalveluiden kokonaisuuden johtamiseen

opetus- ja kulttuuriministeriösosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.2.2019 14.11
Uutinen

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vaikuttava johtaminen vaatii eri toimijoiden yhteistyötä. Maaliskuussa starttaava LAPE-akatemia kokoaa maakuntien ja kuntien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen johdon sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajat yhteiseen oppimisprosessiin.

Lopputuloksena luodaan eri toimijoiden väliset toimintamallit, sopimukset ja rakenteet siitä, miten palveluista saadaan lapsi- ja perhelähtöisiä. Johtajat saavat tukea entistä vaikuttavampaan toimintaan, kokonaisuuksien ymmärtämiseen sekä verkostojen johtamiseen yhteisessä toimintaympäristössä.

Yli hallintorajojen

Lasten ja nuorten palveluista vastaavien – olipa se sitten kunta, maakunta tai jokin muu taho – täytyy pystyä tarjoamaan lapsille ja nuorille sopivaa tukea oikeaan aikaan heidän omassa kasvuyhteisössään.

”Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia johdettaessa olisi toimittava ikään kuin hallintorajoja ei olisikaan.  Lapsi- ja perhelähtöisillä palveluilla edistetään tehokkaimmin lasten oppimisen ja hyvinvoinnin tasa-arvoisuutta”, muistuttaa hankejohtaja Maria Kaisa Aula sosiaali- ja terveysministeriöstä.  

Eri puolilla Suomea sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö on jo tiivistynyt, ja sen myötä varhainen tuki on vahvistunut. Mukana yhteistyössä ovat myös järjestöt ja seurakunnat.

Lape-akatemia starttaa 20.3.2019

LAPE-akatemian starttitilaisuus pidetään Helsingissä 20.3., ja sen teemana on Uudet toimintaympäristöt, uudenlainen johtaminen, uusi vaikuttavuus.  Mukana ovat julkisen johtamisen huippunimet.

LAPE-akatemiassa pysyt tulevaisuuden tahdissa

Tämän jälkeen valmennus jatkuu maakuntakohtaisesti kolmella tilaisuudella, joissa pureudutaan oman maakunnan alueen yhteistyöhön: sen rakenteisiin, toimintamalleihin ja palvelujen yhdyspintoihin.

Osallistujat voivat vaikuttaa siihen, miten oman maakunnan alueella sivistystoimen ja soten yhteistyön rakenteet, prosessit ja toimintamallit kehittyvät.

Akatemiaan kutsutaan mukaan kuntien ja kuntayhtymien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen johtavat viranhaltijat ja päättäjät, maakuntavalmistelijat sekä järjestöjen ja seurakuntien johto.

”Toimintaympäristö on nyt nopeassa muutoksessa.  LAPE-akatemia on tarpeellinen ja hyödyllinen siitä riippumatta, mitä eduskunta päättää maakunta- ja sote- uudistuksesta. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut on saatava joka tapauksessa vastaamaan mahdollisimman hyvin ihmisten tarpeisiin”, sanoo hankejohtaja Maria Kaisa Aula.
 
LAPE-akatemian järjestelyistä vastaavat yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Maakuntakohtaisista tilaisuuksista vastaavat kunkin maakunnan omat LAPE-muutosagentit yhteistyössä kunta-agenttien kanssa.

Lisätietoa

hankejohtaja Maria Kaisa Aula, Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE), [email protected], p. 0295 163 658