Hyppää sisältöön

Valtionpalkinnon saivat Osuuskunta Poesia, suomentaja Riina Vuokko ja sarjakuvataiteilija Kati Kovács

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2014 8.30
Tiedote -

Valtion kirjallisuustoimikunta on myöntänyt vuoden 2014 kirjallisuuden valtionpalkinnot Osuuskunta Poesialle ja suomentaja Riina Vuokolle. Ensimmäisen sarjakuvataiteen valtionpalkinnon sai sarjakuvataiteilija Kati Kovács. Suuruudeltaan 15 000 euron arvoiset palkinnot jakoi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen perjantaina Helsingissä.

Sarjakuvataiteen valtionpalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon myöntää valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta.

Valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta edustamansa taiteenalan hyväksi.

Kirjallisuuden valtionpalkintojen perustelut:

Osuuskunta Poesia

Runous vaatii liikkumavaraa, rohkeutta ja jatkuvaa uudistumista. Osuuskunta Poesia on loistavalla tavalla käyttänyt kustantamiseen tarvittavaa kriittistä energiaa ja luovaa hulluutta runouden uudistamisessa. Modernin suomalaisen runouden parhaimmisto näyttää syntyvän Poesian muusien suojeluksessa.

Palkinto ei ole vain tunnustus tehdystä työstä vaan myös uskosta osuuskunnan tärkeiden runoilijoiden työn jatkumiseen ja runoilijoiden yhteistyön kasvavaan voimaan ja vimmaan.

Kirjallisuustoimikunta haluaa palkinnollaan nostaa esiin hyvän kustannustoiminnan merkityksen suomalaiselle kirjallisuudelle ja ennen muuta sanataiteelle. Runoutta pidetään sanataiteen kasvukärkenä - yhteisöllinen kustantamo Poesia on lisännyt runouden näkyvyyttä ja yleistä arvostusta Suomessa.

Suomentaja Riina Vuokko

Riina Vuokon (s. 1975) suomennos nobelisti Mo Yanin laajasta romaanista Seitsemän elämääni (2013) on rento ja vapautunut, kuvia kumartelematon kuten alkuteoskin. Suomennos välittää ronskin huumorin tasapainoisesti, tyylirekisterissä tarkasti pysytellen.
Kirjailijan ilkikurinen, Kiinan uudempaa historiaa suomiva, maagisen realismin parhaista perinteistä ammentava kerronta antaa Riina Vuokolle mahdollisuuden käyttää palettiaan monipuolisesti ja siirtää kokonaan toisenlaisen, sanamerkkeihin perustuvan kielen ilmaisuvoima meheväksi suomeksi. Eläinten ruumiisiin kerta toisensa jälkeen jälleensyntyvän päähenkilön kautta lukijalle avautuu aidosti koettu, omintakeinen kuva kiinalaisesta kulttuurista poliittisten ja inhimillisten myrskyjen kourissa - kuva, jonka takeina ovat suomentajan hyvä maantuntemus ja varma kielikorva.

Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon perustelut:

Sarjakuvataiteilija Kati Kovács

Kati Kovács (s. 1963) on suomalaisen taidesarjakuvan pioneeri, joka on toiminut alalla aktiivisesti 1990-luvun alusta asti. Hän on luonut omaleimaisen visuaalisen maailman, jonka mukaansatempaavat tarinat eivät noudata arkielämän sääntöjä. Kovacsin sarjakuvien voimakkaat naishahmot haastavat perinteiset sukupuoliroolit ja ovat inspiroineet jo kahta sukupolvea nuoria sarjakuvantekijöitä kyseenalaistamaan alan totutut normit.

Kovács elää juuri nyt taiteilijana kukoistavaa luomiskautta, ja hänen uusinta sarjakuva-albumiaan Deltan kaksoset on luonnehdittu hänen parhaaksi teoksekseen. Hän on myös tehnyt uuden aluevaltauksen yhdessä virolaisen animaatiostudion kanssa toteutetulla Lisa Limone & Maroc Orange -nimisellä kokopitkällä animaatioelokuvalla, joka käsittelee yhtä nykypäivän Euroopan kipeimmistä ihmisoikeusongelmista, siirtolaisten hyväksikäyttöä orjatyövoimana.

Kovacs on saanut useita palkintoja, muun muassa Suomen Sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon. Hänen töitään on käännetty lukuisille eri kielille ja suomeksi häneltä on ilmestynyt 13 albumia.


Lisätietoja: 
- erityisasiantuntija Ansa Aarnio (Taiteen edistämiskeskus) /kirjallisuuden valtionpalkinnot, p. 0295 330 701 
-  erityisasiantuntija Viivi Seirala (Taiteen edistämiskeskus) /sarjakuvataiteen valtionpalkinto, p. 0295 330 707

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimet, valtion taidetoimikunnat myöntävät valtionpalkintoja tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kunkin taiteen alan hyväksi.