Hyppää sisältöön

Valtioneuvosto päätti peruskoulun tuntimäärän kasvattamisesta - kieltenopetus alkaa jatkossa jo ensimmäiseltä luokalta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2018 13.47
Tiedote

Ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu alkaa tulevaisuudessa jo viimeistään peruskoulun ensimmäisen vuoden keväällä. Muutos koskee kaikkia ensi vuonna koulunsa aloittavia ekaluokkalaisia. Valtioneuvosto antoi torstaina 20.9. istunnossaan asiaa koskevat asetusmuutokset. Päätös perustuu hallituksen kehysriihen linjaukseen, jossa muutokseen varattiin tarvittavat määrärahat.

-  Ensi syksynä aloittavat ekaluokkalaiset ovat ensimmäinen ikäluokka, joka pääsee kokonaisuudessaan varhaisen kielenopetuksen piiriin riippumatta siitä, missä päin Suomea lapsi asuu. Nyt tehty historiallinen päätös tuo kaikki lapset tasa-arvoiseen asemaan. Monipuolinen kielitaito on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista kansainvälistyvässä maailmassa. Lapsilla on hämmästyttävä kyky oppia uutta. Tehdyn päätöksen myötä kielten oppimisen herkkyyskausi voidaan hyödyntää entistä paremmin, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Varhaisempi kieltenopetus koskee ensimmäisenä ikäluokkana kaikkia koulunsa vuonna 2019 aloittavia oppilaita, joilla vieras kieli alkaa vuoden 2020 alusta. Jatkossa ensimmäinen vieraskieli alkaa kaikilla viimeistään ensimmäisen luokan keväällä. Nykyisellään vieraan kielen opetuksen on alettava 3. vuosiluokalla, mutta useat kunnat ovat jo ryhtyneet tarjoamaan opetusta varhemmin. Varhentamista on myös tuettu tällä hallituskaudella kärkihankerahoituksella.

Tehdyllä päätöksellä A1-kielen opetusta lisätään yhteensä 2 vuosiviikkotunnilla vuosiluokilla 1–2. Näin ollen perusopetuksessa annettava oppimäärä kasvaa nykyisin säädetystä, eikä lisäys vähennä muuta opetusta.

- Historiallista on sekin, että peruskoulun minimituntimäärä kasvaa! Lapset saavat enemmän opetusta, Grahn-Laasonen iloitsee.

Hallitus on varannut muutokseen tarvittavat määrärahat julkisen talouden suunnitelmaan niin, että muutoksen kustannukset korvataan kunnille valtionosuuksien kautta. Määrärahalisäys on 7,5 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 12 miljoonaa vuodesta 2021 alkaen. Muutoksen toimeenpanemiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö kohdentaa myös lisärahoitusta opettajien täydennyskoulutukseen vuosina 2018-2020.

Opetushallitus valmistelee vuosien 2018–2019 aikana perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin kuvaukset A1-kielen oppiaineen tehtävästä, tavoitteista ja tavoitteisiin liittyvistä keskeisistä sisältöalueista vuosiluokille 1 ja 2.

Asetusmuutokset olivat lausuntokierroksella ja lausuntoja annettiin 26. Asetusmuutosten valmistelussa on lisäksi erikseen kuultu Opetushallitusta, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ta, Erilaisten oppijoiden liittoa, Suomen erityiskasvatuksen liitto (SEL ry), Kuurojen liitto ry:tä sekä Suomen Kuntaliittoa.
Asetusmuutokset tulevat voimaan 1.1.2020.

Lisätietoja:
- hallitussihteeri Kirsi Lamberg (OKM), puh. 02953 30397
- opetusneuvos Minna Polvinen (OKM) puh. 0295330262
- ministerin haastattelupyynnöt erityisavustaja Daniel Sazonov, puh. 02953 30276

Lisätietoja kielten opetuksen varhentamisesta

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus