Hyppää sisältöön

Suomi valittiin Unescon maailmanperintökomitean jäseneksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.11.2013 15.15
Uutinen

Suomi valittiin Unescon maailmanperintökomitean jäseneksi Pariisissa 19. marraskuuta järjestetyssä vaalissa. Vaaliin osallistuivat maailmanperintösopimuksen osapuolet, joita on yhteensä 190. Komiteaan valittiin 12 uutta jäsentä. Suomen lisäksi maat ovat Kroatia, Jamaika, Kazakstan, Etelä-Korea, Libanon, Peru, Filippiinit, Puola, Portugali, Turkki ja Vietnam. Suomen jäsenyys komiteassa kestää neljä vuotta.

Suomi ilmoitti ehdokkuudestaan joulukuussa 2012 ja on sen jälkeen kampanjoinut aktiivisesti.

”Olen erittäin iloinen, että tekemämme työ johti hyvään lopputulokseen. Maailmanperintökomitean vaali on yksi YK-järjestelmän arvostetuimpia ja kilpailluimpia vaaleja. Noin puolet ehdokkaista tuli valituiksi. Haluan kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä sekä ympäristöministeriötä erinomaisesta yhteistyöstä Suomen ehdokkuuden edistämisessä. Erityisesti ministeri Arhinmäen henkilökohtainen rooli on ollut merkittävä", sanoo ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja.

Pääasiantuntijoina Unescon maailmanperintökomiteassa Suomea jatkossa edustavat Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet sekä Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen.

Maailmanperintökomitean päätehtäviä on päättää maailmanperintöluetteloon vuosittain valittavista uusista kulttuuri- ja ympäristökohteista sekä seurata maailmanperintökohteiden tilaa.

Listalla on tällä hetkellä noin 1000 kohdetta ja vuosittain listalle valitaan noin 25 uutta kohdetta. Valintoihin kohdistuu suurta mielenkiintoa mm. siksi, että maailmanperintökohteen statuksella on suurta merkitystä matkailunedistämiselle. Suomessa on seitsemän maailmanperintökohdetta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö – Maailmanperintö   

Maailmanperintökohteet Suomessa – Museovirasto   

Lisätietoja:
yksikön päällikkö Katri Viinikka, ulkoasiainministeriö p. 040 753 2730,
ministerineuvos Anne Huhtamäki, Suomen pysyvä Unesco-edustusto, Pariisi, p. +33 777 466271
kulttuuriasiainneuvos Zabrina Holmström, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 040 768 1284
pääjohtaja Juhani Kostet, Museovirasto, p. 040 128 6001
luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen, Metsähallitus, p. 040 045 9574