Hyppää sisältöön

Valtakunnallisille erikoismuseoille 3,8 miljoonaa euroa toiminta-avustuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.3.2014 7.43
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 3 835 000 euroa valtakunnallisille erikoismuseoille toiminta-avustuksina. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Valtakunnallisten erikoismuseoiden rahoitusjärjestelmän uudistuksen myötä kaikki valtakunnalliset museot voivat hakea harkinnanvaraista rahoitusta toiminnalleen. Museoille ei enää myönnetä erillisiä projektiavustuksia.

Uusia toiminta-avustuksen saajia ovat Suomen Ilmailumuseo (Vantaa), tieliikenteen alan valtakunnallinen erikoismuseo Mobilia (Kangasala) ja Suomen Rautatiemuseo (Hyvinkää), Turussa sijaitseva Forum Marinum sekä Suomen Lasimuseo (Riihimäki). Euromääräisesti suurimman avustuksen saivat Designmuseo ja Arkkitehtuurimuseo. Rahoitusta uudistetaan osana valtakunnallisen erikoismuseotoiminnan kehittämistä.

Suomessa toimii 16 valtakunnallista erikoismuseota. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt valtakunnallisia erikoismuseoita vuodesta 1992 alkaen. Niiden lakisääteiset tehtävät liittyvät lähinnä erikoismuseotoiminnan edistämiseen, museoiden keskinäiseen yhteistyöhön, oman erikoisalansa museokokoelmiin sekä asiantuntija-apuun. Ne harjoittavat omalla alallaan tallennus-, tutkimus- ja näyttelytoimintaa.

Valtakunnalliset erikoismuseot saavat toimintansa tueksi korotettua valtionosuutta. Tuen saamisen edellytyksenä on, että museolla on suunnitelma valtakunnallisen toiminnan painopisteistä ja tavoitteista. Näistä museot neuvottelevat Museoviraston kanssa määrävuosin. Valtio osallistuu vuokramenojen kattamiseen Designmuseossa, Arkkitehtuurimuseossa, Saamelaismuseo Siidassa ja Suomen maaseutumuseo Sarkassa.

Myönnetyt avustukset  2014

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, p. 02953 30222