Hyppää sisältöön

Opiskelijapalautteet vaikuttamaan ammatillisen koulutuksen rahoitukseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2018 16.15
Uutinen

Opiskelijapalautteet vaikuttavat ammatillisen koulutuksen rahoitukseen vuodesta 2020 alkaen. Opiskelijapalautetta kerätään 1.7.2018 alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen laskentaperusteasetusta on muutettu ja siihen on lisätty opiskelijapalautetta ja sen keräämistä koskevat pykälät.

Opiskelijapalautteet vaikuttavat ammatillisen koulutuksen vaikuttavuusrahoitukseen, josta 1/6 myönnetään opiskelijapalautteen perusteella. Opiskelijapalautekyselyn vastausten perusteella jaetaan näin ollen 2,5 prosenttia ammatillisen koulutuksen laskennallisesta rahoituksesta.

Opiskelijapalautekyselyyn vastaavat opiskelijat, jotka suorittavat ammatillisen tutkinnon tai ammatillisen tutkinnon osan tai osia. Kyselyyn vastataan kaksi kertaa opintojen aikana. Ensimmäisen kerran opiskelijapalautekyselyyn vastataan opintojen alkaessa, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. Toisen kerran kyselyyn vastataan opintojen loppuvaiheessa, kun opiskelija on osoittanut henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa tavoitteena olevan tutkinnon tai tutkinnon osan tai osien suorittamiseksi tarvittavan osaamisen.

Opiskelijapalautteen perusteella jaettavasta vaikuttavuusrahoituksesta 1/4 myönnetään ammatillisen tutkintokoulutuksen aloittaneiden antaman opiskelijapalautteen perusteella sekä 3/4 ammatillisen tutkinnon ja sen osan tai osia suorittaneiden antaman opiskelijapalautteen perusteella.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusta jaetaan opiskelijapalautteen perusteella ensimmäisen kerran vuonna 2020. Jotta vaikuttavuusrahoituksen perusteena oleva tieto olisi käytettävissä syksyllä 2019 suoritepäätöstä varainhoitovuodelle 2020 tehtäessä, opiskelijapalautetta aloitetaan keräämään 1.7.2018 alkaen.

Palautejärjestelmän kertoimien toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan, kun kokemuksia järjestelmästä kertyy.

Ammatillisen koulutuksen 1.1.2018 voimaan tulleessa rahoitusmallissa rahoitus jaetaan laskennalliseen perus-, suoritus- ja vaikuttavuusrahoitukseen sekä strategiarahoitukseen.

Asetus opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista annetun OKM:n asetuksen muuttamiseksi, muistio

Kuva rahoitusmallista

Lisätietoja: hallitusneuvos Anna Kankaanpää, p. 02953 30403