Hyppää sisältöön

Opintosuoritus- ja tutkintotiedot jatkossa yhdestä palvelusta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 22.11.2017 7.50
Uutinen

Suomeen perustetaan kansallinen opintosuoritus- ja tutkintotietojen luovutuspalvelu Koski, joka kokoaa eri tietovarannoissa olevat opintosuoritus- ja tutkintotiedot kaikilta koulutusasteilta yhteen paikkaan. Palvelusta kansalaiset ja viranomaiset saavat keskitetysti tarvitsemansa tiedot yhdestä paikasta luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Eduskunta hyväksyi 21.11. lain valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä.

Lisäksi perustetaan koulutuksen valtakunnallinen tietovaranto, johon tallennetaan perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto- ja tutkintotiedot. Tiedot kootaan yhteen nyt perustettavista ja jo olemassa olevista rekistereistä. Jo olemassa olevat opiskelijavalintarekisteri, ylioppilastutkintorekisteri ja korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto sisällytetään uuteen lakiin pääasiassa sellaisinaan.

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjät toimivat tietovarannon rekisterinpitäjinä ja Opetushallitus teknisenä ylläpitäjänä. Henkilö antaa itse suostumuksensa tietojen luovuttamiseen palvelun avulla.

Koski-palvelu edistää elinikäistä oppimista tukemalla kansalaisia opintoihin hakeutumisessa, opintojen suorittamisessa, työmarkkinoille sijoittumisessa ja työnhaussa sekä helpottaa opintoihin liittyvien etuuksien hakemista. Lisäksi se parantaa tietojen käytettävyyttä ja vähentää päällekkäisten tiedonsiirtojen tarvetta, mikä tehostaa viranomaisten toimintaa ja helpottaa kansalaisten sähköistä asiointia. Tietojen luovutuspalvelu mahdollistaa myös uusien tietoa hyödyntävien palveluiden syntymisen ja tiedon hyödyntämisen koulutusjärjestelmän kehittämisen ja oppimisanalytiikan tukena.

Uusi laki tulee voimaan 1.1.2018. Koski-palvelu on suunnitelmien mukaan käytössä täydessä laajuudessaan vuonna 2019.

Tietovarannon alkuvaiheen riittävän kattavista tiedoista huolehditaan siirtymäsäännöksin. Tietovarantoon tallennetaan tiedot henkilöistä, jotka lain voimaan tullessa ovat opetuksen tai koulutuksen järjestäjän oppilaana tai opiskelijana sekä takautuvasti vuonna 2017 suoritetuista ammatillisista perustutkinnoista.

Lisätietoja:

– ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 0295 3 30308

Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Yleissivistävä koulutus