Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen nimitti selvityshenkilön kehittämään liikuntajärjestöjen valtionavustusjärjestelmän läpinäkyvyyttä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2016 9.35
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on nimittänyt professori Heikki Halilan selvittämään liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustusjärjestelmän kehittämistä.

Professori Halilan toimeksiantona on laatia toimenpide-ehdotukset erityisesti valtionavustusten käytön ohjaamisen ja valvonnan tehostamiseksi ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi valtionavustusprosessissa. Selvitystyössä tulee ottaa huomioon valtionavustuksen saamisen lakisääteisten edellytysten käytännön soveltaminen. Selvityksen määräaika on 30.9.2016 .

"Urheilujärjestöissä tehdään tärkeää työtä suomalaisen urheilun ja liikkumisen edistämiseksi. Kun toimitaan julkisilla varoilla, pelisääntöjen ja ohjeistuksen tulee olla selkeitä ja rahankäytön ehdottoman läpinäkyvää. Valtionavustus tulee käyttää siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty", ministeri Grahn-Laasonen painottaa.

Grahn-Laasonen asetti lokakuussa 2015 työryhmän uudistamaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustustoimintaa, prosesseja ja menettelytapoja yhdessä toimialan virastojen kanssa. Ministerin mukaan valtionavustusjärjestelmän uudistaminen on jo käynnistetty työryhmän esitysten mukaisesti.

"Jotta tähän työhön saadaan ministeriön ulkopuolista näkökulmaa, pyysin urheilun eettisiin kysymyksiin erikoistunutta asiantuntijaa, professori Heikki Halilaa selvityshenkilöksi. Toivon, että se puhdistaa ilmaa", Grahn-Laasonen sanoo.

Lisätietoja:
- kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, puh 0295 3 30182
- erityisavustaja Matias Marttinen, puh. 044 269 3113

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustustoiminnan uudistamista pohtineen työryhmän raportti
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:13 (21.4.2016)