Hyppää sisältöön

OKM:n hallinnonala 2013 talousarvioesityksessä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2012 8.30
Tiedote -

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle esitetään vajaan 6,7 miljardin euron määrärahaa vuodelle 2013. Vähennystä edellisvuoteen verrattuna on 4 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on turvata tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus turvataan kohdentamalla koulutusta ja kehittämällä mm. opiskelijavalintoja ja koulutusjärjestelmää. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toimialoilla painotetaan niiden pitkäjänteistä merkitystä hyvinvoinnille sekä toimialojen palveluiden yhdenvertaista ja tasapuolista saavutettavuutta koko maassa.

Säästösyistä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuusindeksi ja yliopistoindeksi jäädytetään vuodeksi 2013. Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksiin tehdään indeksikorotus, joka rahoitetaan veikkausvoittovaroista.

Nuorisotakuu voimaan 2013

Kaikille alle 25-vuotiaille työttömille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työttömille tarjotaan työ- tai koulutuspaikka viimeistään kolmen työttömyyskuukauden kuluessa. Koulutustakuu varmistaa jokaiselle peruskoulun päättävälle jatkomahdollisuuden lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Koulutus-, työvoima- ja sosiaalipalvelujen ulkopuolella olevien nuorten tavoittamiseksi kehitetään työpajatoimintaa ja laajennetaan etsivää nuorisotyötä.

Nuorten yhteiskuntatakuun eli nuorisotakuun toteuttamiseen varataan opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeriölle vuosittain yhteensä noin 60 miljoonaa euroa.

Takuun toteuttamiseksi ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärää lisätään ja kohdennetaan uudelleen väestökehityksen ja työvoimatarpeen mukaisesti.

Oppisopimuskoulutuksen käyttöä nuorten koulutuksessa vahvistetaan. Työnantajille maksettava koulutuskorvaus nostetaan 800 euroon kuukaudessa koulutustakuun piiriin kuuluvilla.

Lisäksi nuorten aikuisten osaamisohjelmalla mahdollistetaan ammatillisen tutkinnon suorittaminen 20-29 -vuotiaille nuorille, jotka ennen takuun voimaantuloa ovat jääneet vaille tutkintoa tai opiskelupaikkaa. Osaamisohjelmalla tavoitellaan 36 000 aloittajaa vuosina 2013–2016. Tavoitteeseen on tarkoitus päästä kohdentamalla ammatillista koulutusta sekä lisäämällä ammatillista lisäkoulutusta ja oppisopimuskoulutusta nuorille, peruskoulun varassa oleville aikuisille. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan varataan ammatillisen lisäkoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen lisäämiseen 27 miljoonan euron määräraha vuonna 2013.

Yleissivistävään koulutukseen laatua ja tasa-arvoa

Yleissivistävässä koulutuksessa edistetään koulutuksen tasa-arvon ja yhtäläisten sivistyksellisten oikeuksien toteutumista. Yleissivistävään koulutukseen ehdotetaan 975 miljoonaa euroa, josta valtionosuudet ja -avustukset ovat 852 miljoonaa euroa.

Yleissivistävän koulutuksen kehittämiseen ja laadun vahvistamiseen ehdotetaan kohdennettavaksi noin 100 miljoonaa euroa, josta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen suunnataan 60 miljoonaa euroa. Oikeutta turvalliseen ja joustavaan koulupäivään vahvistetaan lisäämällä aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä tukemalla koulujen kerhotoimintaa. Lasten ja nuorten lukutaitoa vahvistetaan käynnistämällä valtakunnallinen Lukuinto-ohjelma.

Homekoulujen korjauksiin ja oppilaitosten perustamiskustannuksiin varataan 58 miljoonaa euroa, joista uusien hankkeiden rakentamisvaltuudet ovat 12 miljoonaa euroa. Avustuksella voidaan rakentaa tai peruskorjata tilat arviolta 1 200 oppilaalle.

Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyvät opetus- ja kulttuuriministeriöön vuodesta 2013. Näin vahvistetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen jatkumoa. Myös varhaiskasvatuslain valmistelu käynnistetään.

Lukiokoulutuksen tavoitteet ja tuntijako uudistetaan

Lukiokoulutuksen laatua vahvistetaan ja uudistetaan tavoitteet ja tuntijako. Ylioppilastutkintoa kehitetään mm. mahdollistamalla sen laajempi hyödyntäminen opiskelijavalinnoissa. Maahanmuuttajien edellytyksiä lukio-opintoihin parannetaan lukioon valmentavalla koulutuksella.

Lukiokoulutuksen rahoitusta uudistetaan siten, että se turvaa lukioikäisten vähentyessä koulutuksen laadun ja alueellisen saatavuuden mm. etäopetusta hyödyntäen.

Ammatilliseen koulutukseen pääsy turvataan

Ammatilliseen koulutukseen kohdennetaan esityksessä 737 miljoonaa euroa, josta ammatillisen koulutuksen valtionosuudet ja -avustukset ovat 724 miljoonaa euroa.

Vuonna 2013 täysimääräisenä voimaantuleva nuorisotakuu ja siihen liittyvä koulutustakuu edellyttää koulutukseen pääsyn ja joustavien koulutusväylien turvaamista.

Tutkintoa vailla olevien pääsyä ammatilliseen peruskoulutukseen parannetaan. Koulutusta kohdentamalla siten, että koulutuspaikkoja on riittävästi erityisesti metropolialueella ja kasvukeskuksissa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamääriä lisätään 500 paikalla vuoden 2013 alusta jo elokuussa 2012 toteutetun 1200 paikan lisäksi.

Koulutukseen hakeutumista ja valintaa tehostetaan uudistamalla haku- ja koulutustietojärjestelmä. Ammatillisen koulutuksen rahoitusta uudistetaan, jotta se tukee aikaisempaa paremmin koko ikäluokan koulutustavoitetta, koulutuksen läpäisyä, siirtymistä työelämään ja aiemmin opitun tunnustamista.

Aikuiskoulutukseen 500 miljoonaa euroa

Aikuiskoulutukseen ehdotetaan noin 503 miljoonaa euroa, josta vapaaseen sivistystyöhön, ammatilliseen lisäkoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin varataan yhteensä noin 467 miljoonaa euroa. Osana valtiontalouden tasapainottamisen toimia vähennetään oppisopimuskoulutuksen kokonaismäärää ja ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintaa tarkistetaan.

Ammatillista lisäkoulutusta ja oppisopimuskoulutusta lisätään nuorille, peruskoulun varassa oleville aikuisille osana nuorten aikuisten osaamisohjelmaa.

Näyttötutkintojärjestelmää vahvistetaan työelämässä hankitun osaamisen tunnustusjärjestelmänä ja sen rahoitusta kehitetään.

Korkeakoulu- ja tutkimusmenoihin 2,7 miljardia euroa

Korkeakoulu- ja tutkimusmenoihin esityksessä varataan 2,7 miljardia euroa. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan on 1 852 miljoonaan euroa ja ammattikorkeakoulujen valtionosuudet ja -avustukset 412 miljoonaa euroa. Tutkimusmäärärahojen myöntämisvaltuudeksi Suomen Akatemialle esitetään 283 miljoonaa euroa.

Yliopistojen rahoitusta uudistetaan vuoden 2013 alusta. Perusrahoituksesta 75 prosenttia määräytyy toiminnan laajuuden, laadun ja vaikuttavuuden perusteella ja 25 prosenttia muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella. Valtion rahoitusta kohdennetaan erityisesti suoritettujen tutkintojen ja opintopisteiden sekä tieteellisten julkaisujen ja kilpaillun tutkimusrahoituksen perusteella.

Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät Taideyliopistoksi vuodesta 2013 alkaen.

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan, hakujärjestelmää kehitetään ja lisätään opinto-ohjauksen koulutusta. Opintoprosesseja kehitetään työurien pidentämiseksi. Koulutustarjontaa suunnataan ennakoitujen koulutustarpeiden mukaisesti.

Ammattikorkeakoulut vähentävät koulutustarjontaansa 2030 aloituspaikalla vuodesta 2013. Ammattikorkeakoulujen rahoitusperusteiden, toimilupien ja koulutusvastuiden uudistamista valmistellaan.

Tutkimustulosten ja osaamisen laajaa hyödyntämistä edistetään. Tiedepolitiikan keinoin edistetään tutkimuskeskittymien muodostumista, kansainvälistymistä ja kytkeytymistä tutkimus- ja osaamisverkostoihin. Tutkimusrahoituksella vahvistetaan tutkimusinfrastruktuureja, huippututkimuksen edellytyksiä ja mm. huippuosaamisen keskittymiä.

Korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen korotus

Korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen esitetään 0,10 euron korotusta vuoden 2013 alusta. Koulumatkatuessa varaudutaan hintojen noususta aiheutuviin kustannuksiin. Opintotuen ja koulumatkatuen myöntämisperusteita selkeytetään.

Kulttuurille ja taiteelle 434 miljoonaa euroa

Kulttuuripolitiikassa vahvistetaan kulttuurin perustaa ja parannetaan kulttuuripalveluiden tasa-arvoista saatavuutta sekä parannetaan luovan työn tekijöiden ja luovan talouden hyödyntämisen edellytyksiä.

Kulttuurin ja taiteen alan menoihin esityksessä varataan 434 miljoonaa euroa. Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksiin, joihin ei sovelleta indeksijäädytyksiä vuonna 2013, esitetään yhteensä 118 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 indeksikorotukset maksetaan veikkausvoittovaroista.

Taidelaitosten tilakustannuksiin talousarvioesityksessä varataan ensi vuodelle 19,8 miljoonaa euroa, jossa on korotusta edellisvuoteen 1 miljoona euroa. Kirjastorakentamisen hankkeisiin esitetään 5 miljoonaa euroa.

Yleisistä kirjastoista tapahtuvan lainaamisen perusteella teosten tekijöille maksettaviin lainauskorvauksiin esitetään varattavaksi 3,6 miljoonaa euroa. Määräraha on samansuuruinen kuin nykyisin.

Taidehallinnon rakenteellisia uudistuksia jatketaan. Taiteen edistämiskeskus aloittaa toimintansa ja Valtion taidemuseon hallintomallin uudistuksen valmistelua jatketaan. Kansallisen audiovisualisen arkiston ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen yhdistymisen valmistelu jatkuu. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toiminta valtion virastona lakkaa vuoden vaihteessa. Venäjänkielisen väestön kulttuuripalveluja varten perustetaan uusi säätiö.

Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttamiseen osoitetaan 0,7 miljoonaa euroa vuonna 2013 eli saman verran kuin vuonna 2012.

Kansallismuseon vaihtuvien näyttelyiden tilojen suunnittelu käynnistetään osana valmistautumista itsenäisyyden juhlavuoteen.

Tukea lasten ja nuorten liikunnan harrastamiseen

Liikuntapolitiikassa tavoitteena on varmistaa liikuntapalveluiden saatavuus ja lisätä liikunnallista elämäntapaa. Tukea suunnataan lasten ja nuorten harrastamisen esteiden poistamiseen paikallistasoa ja kustannusten kohtuullistamista tukemalla. Huippu-urheilun muutostyössä tuetaan nykyistä tehokkaampia ratkaisuja, joilla voidaan rakentaa pohjaa menestykselle kansainvälisessä kilpaurheilussa.

Liikuntatoimen menoihin varataan esityksessä yhteensä 152,4 miljoonaa euroa, josta 6,3 miljoonaa on tarkoitettu valtionavustuksena Helsingin Olympiastadionin perusparannukseen.

Nuorisotyöhön 74 miljoonaa euroa

Nuorisotyössä ja -politiikassa painopisteinä on edistää nuorten yhteiskuntatakuun sekä lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toteuttamista panostaen etenkin etsivän nuorisotyön laajentamiseen ja nuorten työpajatoiminnan kehittämiseen.

Nuorisotyöhön esitetään varattavaksi 52,6 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroista sekä 21,5 miljoonaa euroa budjettivaroista. Perusnuorisotyön rahoituksen taso on edelleen turvattu. Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön osoitetaan 27 miljoonaa euroa, josta 8 miljoonaa euroa nuorten yhteiskuntatakuuseen. Lisäksi tuetaan saamenkielisen nuorisokulttuurin vahvistamista ja kielipesätoimintaa.

Veikkausvoittovaroja käytetään 532 miljoonaa euroa

Veikkauksen voittovaroja arvioidaan olevan käytettävissä tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön rahoittamiseen noin 532 miljoonaa euroa, josta tuotto-osuus on 517,5 miljoonaa euroa ja loput jakamattomien voittovarojen rahastosta. Rahasto-osuutta purkamalla rahoitetaan mm. Olympiastadionin perusparannushanketta.

Veikkausvoittovaroista ehdotetaan myönnettäväksi tieteen tukemiseen 102,2 miljoonaa euroa, taiteelle 224,8 miljoonaa euroa, liikunnalle 152,3 miljoonaa euroa ja nuorisotyölle 52,6 miljoonaa euroa. Taiteen, liikunnan ja nuorisotyön rahoituksesta 52 – 100 % on veikkausvoittovaroja. Voittovarat kohdennetaan edunsaajille jakosuhdelain mukaisesti.

Lisätietoja:

Koulutus- ja tiedepolitiikka
- ylijohtaja Anita Lehikoinen, puh. 0295 3 30182 (korkeakoulutus ja tiede)
- ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, puh. 0295 3 30258 (yleissivistävä ja ammatillinen koulutus)
- johtaja Kirsi Kangaspunta, puh. 0295 3 30136 (aikuiskoulutus)
- valtiosihteeri Tapio Kosunen, puh. 0295 3 30168
Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikka
- ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. 0295 3 30129
- johtaja Rauno Anttila, puh. 0295 3 30062
- ylitarkastaja Timo Oravainen, puh. 0295 3 30238
- valtiosihteeri Jarmo Lindén, puh. 0295 3 30194
Yleinen taloussuunnittelu
- johtaja Matti Väisänen, puh 0295 3 30337
- finanssisihteeri Timo Ertola, puh. 0295 3 30083

Valtion talousarvioesitys: http://www.vm.fi/budjetti

Budjettiesityksen yhteydessä annetaan seuraavat hallituksen esitykset:

• esitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) muuttamiseksi siten, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla valtionosuusindeksi jäädytetään säästösyistä vuodeksi 2013. Tämä jäädytys ei koske teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksia
• esitys Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimukseen liittymiseksi
• esitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamiseksi siten, että eräitä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella määräytyviä perusopetuksen rahoitusperusteita muutetaan menosäästön vuoksi
• esitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 ja 27 §:n muuttamisesta siten, että yksikköhintaa alennetaan laskennallisen opiskelijatyövuosimäärän kasvattamiseksi
• esitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamiseksi siten, että ammattikorkeakoulun yksikköhintoja alennetaan menosäästön vuoksi
• esitys yliopistolain (558/2009) väliaikaisesta muuttamisesta siten, että mitä lain 49 §:n 2 momentissa säädetään ei sovelleta vuonna 2013 yliopistoindeksin vaikutuksen huomioon ottamisen osalta menosäästön johdosta
• esitys opintotukilain ja lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta.
• esitys Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin säätiöittämisestä