Hyppää sisältöön

Nuorten kansainvälistymis- ja työllistämishankkeesta hyviä tuloksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2012 9.00
Tiedote -

Nuorten taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllistämishanke oli yksi veikkausvoittovaroilla vuonna 2010 käynnistyneistä nuorten työllistämishankkeista. Hanke työllisti 72 nuorta. Suuri osa hankkeen kautta palkatuista nuorista jatkoi hankkeen päätyttyä työelämässä, enemmistö saman työnantajan palveluksessa. Hanke paransi merkittävästi niin työllistettyjen kuin työnantajien tilannetta. Hankkeelle on ollut selkeä tilaus ja sille toivotaan jatkoa. Hankkeen loppuraportti luovutettiin kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle ja työministeri Lauri Ihalaiselle torstaina Helsingissä.

Hankkeeseen osoitettiin lisätalousarviosta 1,5 miljoonaa euroa. Hanketta hallinnoi Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry. Hankkeen hallintokustannusten osuus on vain 5 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Hankkeen erityispiirteenä oli kansainvälisyys, koska nuorten luovan alan ammattilaisten kansainvälisyyteen liittyvää osaamista ja kokemusta pidettiin riittämättömänä ja mahdollisuutta kokemusten saamiseen vaikeana. Hankkeen työpaikoista hieman yli puolet sijaitsi Suomessa ja loput ulkomailla.

Hakijoita oli yhtensä 1200. Valituista 78 % oli naisia ja 22 % miehiä. Valitut työntekijät olivat iältään keksimäärin 29,88 vuotta. Yli puolella hakijoista oli humanistisen alan koulutus. Vaikka kaikki työpaikat olivat kulttuurialaan liittyviä ja iso osa niistä kulttuurintuottamiseen, vain seitsemän prosenttia hakijoista oli valmistunut kulttuurituottajaksi. Valituista yli puolella oli maisteri- tai kanditasoinen yliopistotutkinto. Ulkomailla tutkintonsa suorittaneita oli 11 % valituista. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita oli 17 ja lopuilla oli ylioppilas- tai opistotasoinen koulutus. Yli puolet valituista oli hakuhetkellä työttömänä tai määräaikaisessa työsuhteessa. Yrittäjiä tai freelancereita oli 11 % hakijoista.

Tehtävänimikkeitä oli kaiken kaikkiaan 35 erilaista. Tyypillisimpiä olivat näyttelyjärjestelyihin, tiedotukseen ja esitystaiteen tuotantoihin liittyvät tehtävät. Monet työllistetyistä olivat mukana toteuttamassa suomalaisia kulttuurivientihankkeita.

Hankkeen hallintokustannukset alittivat alkuperäiset laskelmat, hankkeen hallintomalli osoitti toimivuutensa, hankkeen avulla on nostettu useita nuoria alan ammattilaisia takaisin työuralle sekä merkittävästi parannettu kaikkien työllistettyjen jatkotyöllistymismahdollisuuksia. Hankkeen merkitys siinä mukana olleiden organisaatioiden toiminnalle ja taloudelle oli saatujen raporttien mukaan keskeinen.

Hankkeen loppuraportti julkaistaan luovuttamisen jälkeen Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n sivuilla osoitteessa http://www.instituutit.fi/

Lisätietoja:
- erityisasiantuntija Kimmo Aulake (OKM), puh. 0295 3 30067

Nuorten taiteen- ja kulttuurialan ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllistämishankkeen loppuraportti luovutetaan kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle ja työministeri Lauri Ihalaiselle torstaina 7.6.2012 kello 12 Säätytalo, sali 3, Snellmaninkatu 9-11, Helsinki