Hyppää sisältöön

Ministeri Arhinmäki myönsi reilut 3 miljoonaa nuorisotyötä tekeville järjestöille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.2.2013 6.41
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 3 025 000 euroa valtakunnallisille nuorisotyötä tekeville yleisjärjestöille vuoden 2013 toimintaan. Avustukset myönnetään 63 järjestölle veikkausvoittovaroista.

Avustuksen saajat ovat valtakunnallisia nuorisotyötä tekeviä järjestöjä ja yhteisöjä, joiden toiminnasta ainakin osa on nuorisotyötä ja joiden nuorisotyö on laajuudeltaan verrattavissa valtakunnallisen nuorisojärjestön toimintaan.

Avustuksia jaettaessa arvioitiin järjestön toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä, ja otettiin huomioon järjestön aktiivisuus yhteiskunnallisissa asioissa sekä nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa. Keskeisenä periaatteena oli myös nuorisolain arvomaailman toteuttaminen. Lisäksi painotettiin hallitusohjelman mukaisesti nuorten harrastuksia ja osallistumismahdollisuuksia.

Tänä vuonna avustuksen saajien joukkoon tuli yksi merkittävä muutos. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry ja Kalevan Nuoret ry yhdistyivät Suomen Nuorisoseurat ry:ksi. Kalevan Nuoret ry sai aiemmin toiminta-avustuksen valtakunnallisten nuorisojärjestöjen määrärahasta. Muilta osin järjestöjen avustukset pysyivät pääasiassa viimevuotisella tasolla.

Nuorisotyötä tekevien valtakunnallisten järjestöjen avustukset ovat harkinnanvaraisia. Avustuksen tarvetta harkittaessa otetaan huomioon järjestön taloudellinen tila, muut julkiset avustukset ja varsinaiseen toimintaan käytettävissä olevat varat.

Avustus valtakunnallista nuorisotyötä tekeville järjestöille 2013 (pdf)

Lisätietoja:
- erityisavustaja Minna Kelhä (OKM), puh. 0295 3 30151
- kulttuuriasiainneuvos Immo Parviainen (OKM), puh. 0295 3 30248

Paavo Arhinmäki