Hyppää sisältöön

Miljoona euroa nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.4.2013 6.55
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt miljoona euroa nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin sekä verkkomedioihin. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen sekä verkkomedioiden avustamisella edistetään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kiinnittymistä yhteiskuntaan.

Avustusta sai 37 kunnan tai järjestön hanketta, joista 22 koski tieto- ja neuvontapalveluja ja loput verkkomedioita.

Aloitekanava.fi:n säilyy edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana, mutta se toimii jatkossa oikeusministeriön otakantaa.fi-palvelun yhteydessä. Palvelun uudistaminen ajoittuu vuosille 2013-2014.

Tieto- ja neuvontapalvelujen osalta avustusta voidaan myöntää nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointihankkeisiin sekä alueellisten ja paikallisten palvelujen toiminnan käynnistämis- ja kehittämiskustannuksiin. Verkkomedioilla tarkoitetaan verkkopohjaista nuorisotyötä, jossa korostuu nuorten osallistuminen ja nuorten omaan tekemiseen perustuva mediakasvatus. Avustuksilla tuetaan uusien verkkomedioiden käynnistämistä ja nykyisten kehittämistä.

Avustusten jaossa kiinnitettiin huomiota toimintojen ja palveluiden saatavuuteen, laatuun, pitkäjänteisyyteen ja vaikuttavuuteen sekä nuorten aktiiviseen osallistumiseen hankkeiden kaikkiin vaiheisiin.

Myönnetyt avustukset 2013 (pdf)

Lisätietoja: ylitarkastaja Emma Kuusi, puh. 0295 3 30172