Hyppää sisältöön

Liikuntapaikkarakentamiseen tukea

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.5.2014 5.15
Tiedote -

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjauksiin yhteensä 24 260 000 euroa. Kustannusarvioltaan yli 700 000 euron suuruisille hankkeille, joita oli 24, myönnettiin 14 060 000 euroa. Aluehallintovirastoille myönnettiin 10 050 000 euroa edelleen jaettavaksi kustannusarvioltaan alle 700 000 suuruisille rakennushankkeille. Suurimman avustuksen, 1 200 000 euroa, sai Raahen uimahallin laajamittainen peruskorjaus- ja laajennushanke. Valtakunnallisesti merkittävistä hankkeista avustuksen sai Lahden urheilukeskuksen kehittäminen vuoden 2017 hiihdon MM-kisoja varten. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

- Avustuksia harkittaessa painopisteenä ovat erityisesti arkiliikuntaa ja matalan kynnyksen liikuntaa palvelevat hankkeet, ministeri Pia Viitanen sanoi.

Avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista. Myönnetyt avustukset kohdennettiin perusliikuntapaikkoihin, uimahalleihin, jäähalleihin ja liikuntahalleihin.

Etelä-Suomen aluehallintovirastolle myönnettiin 4 150 000 euroa, Lounais-Suomen 950 000 euroa, Länsi- ja Sisä-Suomen 2 400 000 euroa, Itä-Suomen 600 000 euroa, Pohjois-Suomen 1 150 000 euroa ja Lapin aluehallintovirastolle 800 000 euroa.

- On toivottavaa, että aluehallintovirastot osoittaisivat avustuksia lähiliikuntapaikkahankkeisiin valtion liikuntaneuvoston Liikuntapaikkarakentamisen suunta-asiakirjan mukaisesti. Olisi myöskin toivottavaa, että aluehallintovirastot pystyisivät osoittamaan merkittäviä avustuksia sellaisiin hankkeisiin, joilla on myös työllistävää vaikutusta, toivoo Viitanen.

Myönnetyt avustukset (pdf)

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Mauri Peltovuori (OKM), p. 0295 3 30254
- valtiosihteeri Kari Anttila (OKM), p. 0295 3 30130