Hyppää sisältöön

Koulutuksen arviointikeskuksen sijoituspaikaksi esitetään Helsinkiä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.11.2012 7.30
Tiedote -

Kansallisen koulutuksen arviointikeskus esitetään sijoitettavaksi Helsinkiin. Helsinki on selvityksen mukaan osoittautunut kokonaistaloudellisesti ja toimintaedellytysten kannalta edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Osa arviointikeskuksen toiminnoista sijoitettaisiin Jyväskylään.

Helsingin ja Jyväskylän välillä hajautettu, mutta toiminnaltaan yhtenäinen ratkaisu mahdollistaa selvityshenkilö Markku Mattilan mukaan uuden keskuksen joustavan ja tehokkaan käynnistämisen kustannustehokkaalla tavalla. Samoin se hyödyntää täysimääräisesti vuosien varrella kertyneen osaamispääoman ja toiminnan yhteistyöverkoston. Selvitys luovutettiin opetusministeri Jukka Gustafssonille keskiviikkona.

Osaavan henkilöstön saatavuus, kaksikielisen palvelun turvaaminen, eri tieteenalojen ja oppiaineiden asiantuntijoiden käytettävyys, yhteydet koulutuksen tutkimukseen ja muuhun arviointitoimintaan, sidosryhmäyhteistyö sekä synergiaetujen mahdollisuus muiden opetushallinnon keskeisten toimijoiden kanssa puoltavat sijoittamista Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Kansainvälisen yhteistyön mahdollisuudet sekä liikenneyhteydet ja saavutettavuus sekä kotimaassa että kansainvälisesti puoltavat myös Helsinkiä.

Perustettavaan uuteen keskukseen yhdistettävien yksiköiden asiantuntijoiden asiantuntemuksen käytettävyys ja vuosien työn tuloksena syntyneen inhimillisen pääoman ja osaamisen käytettävissä oleminen on tärkeä edellytys uuden keskuksen hyvälle toiminnalle. Selvityshenkilön mukaan henkilöstön valmius jatkaa uuden keskuksen tehtävissä on tärkeää ja henkilöstön näkemykselle pitää antaa suuri paino. Arviointikeskus Helsingissä kytkeytyy omalta osaltaan hyvin pääkaupunkiseudun strategiseen kehittämiseen ja sen luontaisten vahvuuksien tukemiseen.

Jyväskylässä toimivan arviointitoiminnan jatkamista ja kehittämistä puoltavat siellä syntynyt hyvä yhteistyö ja palvelutuki Koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa sekä Jyväskylässä tehdyt panostukset arviointikoulutuksen kehittämiseksi ja koulutuksen talousosaamisen vahvistamiseksi. Myös yhteistyö ja asiantuntemuksen hyödyntäminen kansainväliseen arviointitoimintaa PISA koordinaation ja muiden verkostojen kautta puoltaa toimintaa Jyväskylässä.

Arviointikeskuksen toiminta Jyväskylässä liittyy merkittävästi Jyväskylässä jo olevaan ja edelleen kehittyvään osaamis- ja toimintokeskittymään ja omalta osaltaan tukee alueen elinvoimaisuuden ja luontaisten vahvuuksien kehittymistä. Jyväskylän toiminta ei olisi oma erillinen yksikkönsä vaan integroitu osa koko Arviointikeskusta. Siellä tehtävät hankkeet ja osatehtävät vaihtelisivat projektista toiseen.

Selvityshenkilö esittää lisäksi, että Koulutuksen arviointineuvoston sihteeristön asema saatetaan palvelussuhteen jatkuvuuden osalta samanlaiseksi kuin Korkeakoulujen arviointineuvoston sihteeristön ja Opetushallituksen alaisen arviointitoimintaa suorittavan henkilöstön. Arviointikeskukseen keskitetään Opetushallituksen, Koulutuksen arviointineuvoston ja Korkeakoulujen arviointineuvoston viranomaisarviointitoiminta.


Opetusministeri Jukka Gustafsson kiittelee selvitystä ja selvityshenkilön esitystä arviointikeskuksen sijoittamisesta.

- Monipuolisen arvioinnin perusteella on voitu havaita, että arviointikeskuksella täytyy olla hyvin vahva läsnäolo Helsingissä. Samalla selvitystyö on kuitenkin tunnistanut sen arvokkaan työn, jota Jyväskylässä on tehty ja näkee hyväksi, että toimintaa voitaisiin Jyväskylässä jatkaa. Myös Jyväskylään on kehittynyt vahva kasvatuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä ja pidän selvityshenkilön esittämää läsnäolon jatkamista Jyväskylässä hyvänä tapana säilyttää tämä yhteys ja sen toiminnalle tuoma vahvuus myös jatkossa. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen toimimista Helsingissä ja osittain Jyväskylässä pidän tärkeänä ja perusteltuna ratkaisuna. Nyt esitettävän kaltaisilla ratkaisuilla me voimme kestävällä tavalla toteuttaa valtionhallinnon alueellista läsnäoloa. Tätä pidän laajemminkin merkityksellisenä asiana, ministeri totesi luovutustilaisuudessa.

Selvitys Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen sijoittamisesta

Lisätietoja:
- tekn. tri Markku Mattila, puh. 0400 736 603