Hyppää sisältöön

Korkeakouluihin yhteishaku 2014

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2013 10.13
Tiedote -

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan syksystä 2014 lähtien yhteishaussa. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa perjantaina 28.6.2013 ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijavalintojen uudistamista koskevat lakimuutokset, jotka tulevat voimaan vuoden 2014 alusta lukien. Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään mm. alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan korkeakoulutukseen entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita sekä kohdentamaan opiskelupaikat nykyistä paremmin.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku otetaan käyttöön syksyllä 2014 otettaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutustarjonta ja hakupalvelut löytyvät syksyn 2014 korkeakoulujen yhteishausta lähtien yhdestä palvelusta ja ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan yhdellä lomakkeella. Korkeakoulujen syksyn 2013 ja kevään 2014 yhteishaut toteutetaan vielä nykykäytännön mukaisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erillisinä yhteishakuina nykyisillä järjestelmillä.

Korkeakoulut voivat syksyn 2014 yhteishausta lähtien myös halutessaan varata aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevaksi ei katsota henkilöä, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon suomalaisessa korkeakoulussa. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevana ei myöskään pidetä korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikansyksyllä 2014 tai sen jälkeen alkavasta koulutuksesta vastaanottanutta henkilöä.

Lisätietoja:
- ylijohtaja Hannu Sirén (OKM), puh. 0295 3 30292

Lisätietoja  opiskelijavalinnasta OKM:n verkkosivuilla.