Hyppää sisältöön

Korkeakouluille 10,9 miljoonaa:
Korkeakouluihin avoimia opintoja ja oppimateriaaleja sekä yrittäjyyden ja työelämän taitoja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2018 12.19
Tiedote

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille 10,9 miljoonan euron avustukset, joilla sujuvoitetaan korkeakouluopiskelijoiden opintopolkuja sekä kehitetään opintojen sisältöjä. Hankkeet ovat korkeakoulujen omia ehdotuksia. Nyt myönnetyillä avustuksilla luodaan korkeakouluissa yhteisiä ja avoimia opintosisältöjä ja materiaaleja sekä edistetään yrittäjyys- ja työelämätaitojen oppimista korkeakoulutuksessa.

– Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 tavoitteena ovat joustavat ja yksilölliset tutkinnot ja opintopolut. Jatkuvan oppimisen elämän eri tilanteissa on oltava mahdollista. Tavoitteena on, että korkeakoulujen koulutustarjonta ja oppimateriaalit olisivat joustavasti ja avoimesti kaikkien hyödynnettävissä, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Joustavuus edellyttää korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja aitoja mahdollisuuksia suorittaa opintoja toisesta korkeakoulusta tai työelämästä käsin. Korkeakoulut kehittävät nyt näitä sisältöjä ja materiaaleja korkeakouluvision tavoitteita hienosti toteuttaen, opetusministeri jatkaa.

Matematiikkaan, fysiikkaan ja tietotekniikkaan luodaan yhteisiä avoimia oppimateriaaleja kymmenen yliopiston ja kolmen ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa, jota koordinoi Aalto-yliopisto. Hankkeen rahoitus on 1,7 miljoonaa euroa. Hankkeessa tuodaan älykkäät oppimisympäristöt ja niihin perustuva vuorovaikutteinen digitaalinen kandidaattitason oppimateriaali koko korkeakoulukentän saataville.

Helsingin yliopistolle yhteistyössä neljän muun yliopiston kanssa avoimeen tietojenkäsittelytieteen opetukseen myönnetään 1,5 miljoonaa euroa. Yliopistot tuottavat tietojenkäsittelyn verkko-opintoja, jotka mahdollistavat joustavat opintopolut erilaisiin tarpeisiin.

Seinäjoen AMK:n johtama 14 ammattikorkeakoulun yhteishanke tarjoaa automaatiotekniikan alan yhteisiä digitaalisia sisältöjä. Hanketta tuetaan 1,3 miljoonalla eurolla. Hanke uudistaa ja tehostaa alan opetusta ja opiskelua ammattikorkeakouluissa.

Avoimia sisältöjä ja oppimateriaalia luovat hankkeet tukevat joustavaa opiskelua, edistävät elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia ja edistävät opiskelijoiden siirtymistä työelämään. Avoimet oppimateriaalit ovat hyödynnettävissä myös omaehtoisessa oppimisessa.

Yrittäjyyden ja työelämän taitoja korkeakouluihin

– Harva asia saa niin hyvälle mielelle kuin se, että nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat ennätysmyönteiset. Se lupaa hyvää Suomelle. Hallitus haluaa vauhdittaa kehitystä, joka on syntynyt Slushin ja startup-kulttuurin myötä. Se elää korkeakoulumaailmassa vahvana, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Kun tulevaisuuden työ on yhä yrittäjämäisempää, yrittäjyystaitojen vahvistamisesta on hyötyä kaikille, aikoi yrittäjäksi tai ei, opetusministeri sanoo.

Yhdeksän yliopistoa ja kahdeksan ammattikorkeakoulua kehittävät yhdessä opiskelijavetoisten yrittäjyyshautomoiden kanssa uusia opiskelijayrittäjyyden ja startup-harjoittelun toimintatapoja korkeakouluihin. Aalto-yliopiston johdolla toteutettavaa hanketta rahoitetaan 2,5 miljoonalla eurolla. Se jatkaa ja laajentaa 2017 alkaneen YTYÄ (Yrittäjyyden, yrittäjämäisen toiminnan ja työelämäosaamisen edistäminen) -hankkeen toimintaa. Tavoitteena on kasvattaa opiskelijoiden yrittäjämäistä toimintaa, parantaa opiskelijavetoisen kasvuyrittäjyystoiminnan laatua sekä edistää opiskelijoiden yrittäjyystoimintaa valtakunnallisesti.

Työelämätaitojen integroimiseen korkeakoulutukseen luodaan malleja Jyväskylän yliopiston johdolla. 2,5 miljoonalla eurolla tuettavassa hankkeessa uudistetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintakulttuuria niin, että työelämänäkökulma, teorian ja käytännön kytkeminen ja työelämätaitojen kehittäminen ovat läsnä koulutuksessa. Erityisesti vahvistetaan opettajien työelämäpedagogista osaamista, uudistetaan pedagogiikkaa ja uudistaa työelämäyhteyksiä korkeakoulutuksessa. Hankkeessa on mukana 9 yliopistoa ja 6 ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on kehittää työelämää yhteistyössä alueensa elinkeinoelämän kanssa. Avoimia toimintatapoja ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaan luodaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun hankkeessa, jota tuetaan 1,4 miljoonan euron verran. Tavoitteena on uusien menetelmien avulla avata toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa, TKI-integroidussa oppimisessa sekä aluekehitystyössä. Hankkeessa on mukana 10 ammattikorkeakoulua ja 1 yliopisto.

Myönnetyt avustukset (26.4.2018)

– –

Erityisavustuspäätökset ovat osa hallituksen Korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanketta. Ne tukevat korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpanoa. Tämä kolmas myöntöpäätös päättää avustusten sarjan, jolla jaettiin kaikkiaan 40 miljoonaa euroa korkeakoulutuksen kehittämiseen. Samaan kokonaisuuteen kuuluvien lääketieteen ja sosiaali- ja terveysalan hankkeiden 10 miljoonan euron avustuksista päätettiin maaliskuussa. Opintopolkujen digitalisointiin ja opintojen sisällölliseen kehittämiseen myönnettiin 19 miljoonaa euroa 20.4.

Rahoitettavat hankkeet ovat yhteistyöhankkeita. Päähakijan lisäksi rahoitusta saavat myös muut hankkeeseen osallistuvat korkeakoulut. Hankkeet täydentävät vuosi sitten rahoitettuja vuosina 2017–2019 toteutettavia kehittämishankkeita.  Nyt rahoitettavat hankkeet käynnistyvät vuonna 2018 ja päättyvät viimeistään vuonna 2020. Niiltä edellytetään väliraportointia kesäkuussa 2019.

- Sosiaali- ja terveysalan ja lääketieteen hankkeiden 10 miljoonan euron avustuksista päätettiin 29.3.

- Digitaalisen teknologian ja opintosisältöjen hankkeisiin myönnettiin 19 miljoonaa euroa 20.4.

Lisätietoja:

- opetusneuvos, ryhmän päällikkö Birgitta Vuorinen, puh. 02953 30335

- ylitarkastaja Ilmari Hyvönen, puh. 02953 30117

- ylitarkastaja Päivi Bosquet, puh. 02953 30375

- opetusministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 3028 246

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen