Hyppää sisältöön

Kiinan urheiluministeri vieraili Suomessa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.5.2018 14.00
Tiedote
Ministerit Gou ja Terho. Kuva: Katarina Koch/OKM

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tapasi tiistaina 15. toukokuuta Kiinan urheiluministeri Gou Zhongwenin valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa. Ministerit keskustelivat muun muassa Suomen ja Kiinan yhteisestä talviurheilun teemavuodesta 2019, sekä maiden välisestä urheiluyhteistyöstä laajemmin.

Suomi ja Kiina sopivat presidentti Xi Jinpingin valtiovierailun yhteydessä huhtikuussa 2017 useista konkreettisista toimenpiteistä suhteiden kehittämiseksi maiden välillä, ja talviurheilu oli yksi laajimmista kokonaisuuksista. Presidenttien tapaamisessa keskeisin toimenpide oli päätös järjestää maiden välinen talviurheilun teemavuosi vuonna 2019. Suomi on ensimmäinen maa, jonka kanssa Kiina on sopinut talviurheilun teemavuoden kaltaisesta yhteistyöstä.

Matkansa aikana ministeri Gou tapasi pääministeri Juha Sipilän sekä vieraili Vuokatin urheiluopistolla Sotkamossa. Siellä sovittiin talviurheiluyhteistyön laajentamisesta Kiinan Hiihtoliiton ja Vuokatin valmennuskeskuksen välillä. Lisäksi matkan aikana keskusteltiin yhteistyöstä laajemmin talviurheiluun liittyen.

Lisätietoja:

- erityisavustaja Toni Ahva, p. 02953 30340

- johtaja Tiina Kivisaari, p. 02953 30178