Hyppää sisältöön

Hallitusohjelmasta keskustellaan kirjastoissa – OKM:n ministerit Vantaalla, Turussa ja Seinäjoella

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2019 13.49
Uutinen
Minister Li Andersson ja Annika Saarikko kirjastokiertueella.
Ministereitä voi tavata mm. Vantaalla, Turussa, Seinäjoella, Iisalmessa ja Savonlinnassa.

Pääministeri Antti Rinteen hallitus kiertää kesän aikana eri puolilla maata keskustelemassa hallitusohjelmasta suomalaisten kanssa. Tapaamiset järjestetään kirjastoissa. Opetusministeri Li Andersson esittelee hallitusohjelmaa Vantaalla ja Turussa. Seinäjoella ohjelmasta keskustellaan opetusministeri Anderssonin ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon johdolla.

Keskusteluiden tavoitteena on kertoa, mitkä ovat hallituksen tärkeimmät tavoitteet ja kuulla palautetta ohjelmasta. Hallitusohjelma julkaistiin kesäkuun alussa keskustakirjasto Oodissa Helsingissä.

– Eri puolelle maata ulottuvalla kirjastokiertueella haluamme jatkaa keskustelua suoraan ihmisten kanssa. Kirjasto on tähän sopiva ja symbolinen paikka, jossa ollaan keskellä ihmisiä ja sivistyksen äärellä opetusministeri Li Andersson sanoo.

– Laadukkaat ja kaikille avoimet kirjastot ovat yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä. Ne ovat myös erinomainen paikka keskustella hallituksen ohjelmasta, jonka myötä haluamme nostaa entisestään suomalaisten osaamistasoa ja parantaa koulutuksen tasa-arvoa, Andersson jatkaa.

– Kirjasto on uudenlainen kansalaisten osallistumisen paikka, jossa tiedon hankinnan lisäksi voi myös väitellä ja parantaa maailmaa, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo. Ilahduttavaa on, että kirjastot ovat lähteneet innolla mukaan tilaisuuksiin. Jo kirjastolaissa kirjaston yhtenä tehtävänä on tukea aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta.

Hallituksen ministerit kiertävät kesän ja alkusyksyn aikana useissa kymmenissä kirjastoissa. Opetusministeri Li Andersson esittelee hallitusohjelmaa heinäkuussa Vantaalla ja Turussa sekä yhdessä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon kanssa Seinäjoella. Lisää tilaisuuksia, joihin tuleva tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen osallistuu, järjestetään loppukesästä mm. Savonlinnassa ja Iisalmessa.

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja yleisöllä on mahdollisuus esittää ministereille kysymyksiä ja kommentteja.

Kirjastokiertueen tilaisuudet:

2.7. klo 16 Vantaa: Lumon kirjasto, Urpiaisentie 14

8.7. klo 15 Turku: Turun pääkirjasto, Linnankatu 2

12.7. klo 12 Seinäjoki: Seinäjoen pääkirjasto, Alvar Aallon katu 14

20.8. klo 10.30 Iisalmi: Iisalmen kaupunginkirjasto, Kirkkopuistonkatu 9

9.9. klo 15 Savonlinna: Savonlinnan pääkirjasto Joeli, Asemantie 5

Kaikki kirjastokiertueen tilaisuudet 

Kirjastokeskustelujen sarjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kirjastokiertue #biblioteksrunda.

Lisätietoja:
erityisavustaja Touko Sipiläinen, p. 040 1962292
erityisavustaja Satu Mäki-Lassila, p. 029 516 0165
verkkopäätoimittaja Jaana Luostarinen, p. 040 7400 874

Ammatillinen koulutus Annika Saarikko Kirjastot Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kulttuuri Li Andersson Liikunta Nuoriso Tiede Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus