Hyppää sisältöön

Hyvistä tuloksista erinomaisiin vahvistamalla tasa-arvoa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2013 9.13
Tiedote -

Tänään julkaistun kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC 2012) mukaan suomalaisten aikuisten perustaidot ovat erinomaisella tasolla. Ministerit ovat ilahtuneita tuloksista, jotka kertovat suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista. Samalla ne kertovat kuitenkin myös tulevaisuuden kehitystarpeista.

- Kokonaisuutena Suomi pärjää erittäin hyvin ja iloitsen erityisesti nuorten suomalaisten ensiluokkaisesta osaamisesta kaikilla tutkimuksen osa-alueilla. Huolestuttavaa sen sijaan on se, että tulokset kertovat edelleen koulutuksen, ja sitä kautta osaamisen, jatkuvasta periytymisestä. Tämä näkyy siinä, että oma ja vanhempien koulutustausta on hyvin voimakkaasti yhteydessä osaamiseen – heikommasta koulutuksellisesta taustasta ponnistavat ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Tämä osoittaa, että myös aikuiskoulutuksessa tasa-arvon eteen tehtävää työtä tarvitaan, toteaa opetusministeri Krista Kiuru.

Nuorten ikäluokkien sijoittuminen maailman huipulle on erityisen tärkeä viesti työnantajille. Suomalainen nuoriso on pätevää työvoimaa ja osaamiseen panostavalla liiketoiminnalla on erinomaiset kasvuedellytykset Suomessa.

- Ammatillisten taitojen lisäksi suomalaisilla on hyvät tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot sekä oppimis- ja yhteistyötaidot. Nämä taidot ovat perusta nopeasti muuttuvassa maailmassa kestävien työurien rakentamisessa, oli sitten kysymys työssä pysymisestä, uuteen työpaikkaan tai uudelle alalle siirtymisestä, sanoo työministeri Lauri Ihalainen.

Tutkimuksen tulokset auttavat näkemään suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ja heikkoudet kansainvälisessä kontekstissa ja suuntaamaan päätöksentekoa tutkimustiedon pohjalta. Erityistä huolta aiheuttaa työttömien perustaitojen heikkous suhteessa työssä oleviin. Taidot ovat vaarassa työttömyyden edetessä heiketä entisestään, kun niitä ei harjoiteta.

- Haasteellisen talouden rakennemuutoksen aikana työntekijöiden osaamiseen panostaminen tulevaisuuden turvaa. Työttömistä noin 40 prosenttia on vailla ammatillista peruskoulutusta. Kolmen päivän koulutusoikeus ja nuorten aikuisten osaamisohjelma ovat tekoja, joilla hallitus on puuttunut ongelmaan. On kuitenkin selvää, että tarve on entistä voimakkaampaan toimintaan erityisesti heikon taitotason omaavien aikuisten määrän voimakkaaseen vähentämiseen. Tähän on harkittava uusia ja nykyistä vahvempia keinoja, ministerit toteavat.

Lisätietoja:
- opetusministerin erityisavustaja Esa Suominen, puh. 043 824 5668
- työministerin erityisavustaja Olli-Pekka Koljonen, puh. 050 337 4651

Krista Kiuru Lauri Ihalainen