Hyppää sisältöön

Elinikäisen oppimisen neuvosto asetettiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2012 12.46
Uutinen

Valtioneuvosto asetti elinikäisen oppimisen neuvoston toimikaudelle 2012-2015. Neuvoston jäsenet edustavat laaja-alaisesti koulutuksen, työelämän ja tutkimuksen asiantuntemusta.

Elinikäisen oppimisen neuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön yhteydessä toimiva asiantuntijaelin. Sen tehtävänä on käsitellä koulutuksen ja työelämän väliseen yhteistyöhön sekä elinikäisen oppimisen edellytyksiin ja aikuiskoulutuspolitiikan kehittämiseen liittyviä kysymyksiä.

Elinikäisen oppimisen puheenjohtajaksi nimitettiin kehittämisjohtaja Saana Siekkinen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:stä. Jäseniksi nimitettiin koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Heinikoski (Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry), erityisasiantuntija Tuovi Manninen (Akava), asiantuntija Mirja Hannula (Elinkeinoelämän keskusliitto EK), rehtori Björn Wallén (Bildningsforum), neuvotteleva virkamies Marjaana Laine (Valtion työmarkkinalaitos), tutkimusjohtaja Tuula Heiskanen (Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto), varatoiminnanjohtaja Heikki Sederlöf (Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry), vararehtori Jukka Kola (Suomen yliopistot UNIFI ry), rehtori Eeva-Liisa Antikainen (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry), kehittämispäällikkö Hannele Salminen (Suomen Kuntaliitto), toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen (Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY ry), oppisopimusjohtaja Tarmo Välikoski (Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry), koulutuspoliittinen sihteeri Suvi Eriksson (Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry) ja puheenjohtaja Aleksej Fedotov (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry).