Hyppää sisältöön

Yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunta asetettu

Opetus- ja kulttuuriministeriö
4.2.2021 13.51
Tiedote

Valtioneuvosto on asettanut yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunnan 1. maaliskuuta alkavaksi kolmivuotiskaudeksi. Neuvottelukunnan asettamisesta on säädetty tekijänoikeuden yhteishallinnointilaissa.

Tekijänoikeuden yhteishallintolain mukaan valtioneuvosto asettaa määräajaksi yhteishallinnointijärjestöjen, oikeudenhaltijoiden, teosten käyttäjien ja viranomaisten edustajista koostuvan neuvottelukunnan. 

Neuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja arvioida tekijänoikeuden yhteishallinnointia koskevien käytäntöjen kehittymistä. Sen tehtävänä on lisäksi edistää hyvien käytäntöjen noudattamista ja antaa suosituksia alalla noudatettavista menettelytavoista ja standardeista. 

Vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen hyödyntäminen yhteishallintolain piiriin kuuluvien riitojen käsittelyssä on myös asia, joka kuuluu neuvottelukunnan tehtäviin. Lisäksi neuvottelukunta avustaa muulla tavalla opetus- ja kulttuuriministeriötä ja Patentti- ja rekisterihallitusta yhteishallinnointilain ja EU:n kollektiivihallinnointidirektiivin piiriin kuuluvissa asioissa.

Neuvottelukunnan kokoonpano
(varajäsenet sulkeissa)

Puheenjohtaja:
Tekijänoikeusneuvos Viveca Still, opetus- ja kulttuuriministeriö
(Hallitusneuvos Anna Vuopala)

Sihteeri:
Lakimies Petra Sormunen, Patentti- ja rekisterihallitus
(Erityisasiantuntija Vesa Härmälä)

Jäsenet:
Varapuheenjohtaja Anu Kähkönen, Suomen journalistiliitto ry
(Toiminnanjohtaja Katri Soramäki, Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia ry)

Musiikintekijä Olli Virtaperko, oikeudenhaltija
(Toiminnanjohtaja Kaarina Silvennoinen, Suomen Elokuvaohjaajien liitto SELO ry)

Toiminnanjohtaja Jari Muikku, Suomen musiikkikustantajat ry
(Liittohallituksen jäsen Susanna Kantelinen, Sulasol ry)

Toiminnanjohtaja Elina Kuusikko, Suomen Näyttelijäliitto ry
(Lakimies Aura Lehtonen, Suomen Taiteilijaseura)

Lakiasiainjohtaja Antti Härmänmaa, Teosto ry
(Talous- ja hallintopäällikkö Janne Lilleberg, Audiovisual Producers Finland APFI ry)

Varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen, Kopiosto ry
(Toiminnanjohtaja Tommi Nilsson, Kuvasto ry)

Toiminnanjohtaja Anne Salomaa, Sanasto ry
(Johtaja Tuomas Talonpoika, Gramex ry)

Asiantuntija Lauri Koskentausta, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
(Lakiasiainjohtaja Riikka Tähtivuori, Medialiitto)

Lakimies Minna Aalto-Setälä, Keskuskauppakamari
(Lakimies Kai Massa, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry)

Johtava asiantuntija Johanna Halkola, Radiomedia ry
(Toimitusjohtaja Taina Roth, Digiloi Oy)

Lakimies Asko Metsola, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry
(Lakimies Timo Hynynen, Metropolia Ammattikorkeakoulu)

Tekijänoikeusasiamies Maria Rehbinder, Aalto-yliopisto
(Lakimies Mikko Tähkänen, Kirkkohallitus)

Lakimies Pekka Heikkinen, Kansalliskirjasto
(Apulaisjohtaja Mikko Kuutti, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI)

Tutkimuspäällikkö Jarno Sukanen, Kilpailu- ja kuluttajavirasto
(Erityisasiantuntija Miira Kuhlberg, Kilpailu- ja kuluttajavirasto)

Lakiasiainjohtaja Katri Olmo, Yleisradio
(Lakimies Olli Korhonen, Opetushallitus)

Lisätietoja:
- tekijänoikeusneuvos Viveca Still, OKM, p. 02953 30297, hallitusneuvos Anna Vuopala, OKM, p. 02953 30331


Tietoja ja taustaa yhteishallinnoinnista (OKM)
Valtioneuvoston asetus tekijänoikeuden yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunnasta (334/2017)