Hyppää sisältöön

Vuoksi punoo taiteen koko kirjoa Päijät-Hämeen sote-palveluihin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2018 16.03
Uutinen
Esittävän taiteenalan yhteisöntaiteilija Nestori Hellgren sanataiteilemassa Lehtiojan palvelukeskuksessa. Kuva: Antti Sepponen

Vuoksi-hankkeessa kahdeksan eri alojen ammattilaistaiteilijaa työskentelee yhteisöntaiteilijoina Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sote-palveluissa. Vuoksi on osa prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanketta, jolla edistetään taiteen hyvinvointivaikutuksia lisäämällä taide- ja kulttuuripalvelujen käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä.

Vuoksi-hanke juurruttaa yhteisöntaiteilijakonseptia Päijät-Hämeen sote-palveluihin. Yhteisöntaiteilija on nimike, minkä tahansa taiteenalan ammattilaiselle, joka työskentelee osana organisaation henkilökuntaa. Nimike yhteisöntaiteilija on luotu erotukseksi yhteisötaiteesta taidesuuntauksena.

Vuoksi on jatkumoa Lahdessa vuosina 2012–2015 toteutetulle Tukeva porras -pilottihankkeelle, jossa alettiin kehittää yhteisöntaiteilijakonseptia ja välittäjäportaan – sote- ja kulttuurialan toimijoiden yhteistyöverkoston – toimintaa.

”Millaiset taiteilijat ja yhteisöt sopivat yhteen? Millaiset työajat soveltuvat, miten käytännöt toimivat toimipisteen kanssa, miten taiteilijat integroidaan osaksi yhteisöä, minkälaisia vipusimia täytyy käyttää, miten kommunikoidaan? Tällaisiin kysymyksiin haettiin vastauksia”, organisaatiotaiteilija Eili Ikonen kertoo.

Taiteelliseen työhön ei puututtu: työhön palkattiin sellainen ihminen, jolle voitiin antaa taiteellinen vapaus. Yhteisöntaiteilijoita ei kuitenkaan jätetty oman onnensa nojaan.

”Taiteilijoille tarjottiin työnohjausta kahden viikon välein, mihin oli kaksi syytä. Ensinnäkin taiteilijalta tulee tietoa siitä yhteisöstä, jossa hän työskentelee: miten työ siellä sujuu, mitkä asiat ovat haasteellisia, mitkä toimivat. Toisaalta taiteilijalle annetaan vertaismentorointia, autetaan miettimään menetelmiä, miten selvitä haasteellisesta tilanteesta, miten pitkälle voi mennä kokeilemaan jotain asiaa. Se auttaa myös jaksamisessa, että on joku oman alan ihminen, jonka kanssa jakaa sitä prosessia.”

Yhteisöntaiteilijan tehtävä on tuoda taide ihmisille

Vuoksi-hankkeen tavoite oli ankkuroida kuvataiteeseen keskittyneen Tukevan portaan käytänteet ja laajentaa ne poikkitaiteellisiksi. Yhteisöntaiteilijoiksi palkattiin 108 pätevän hakijan joukosta kahdeksan eri alojen ammattitaiteilijaa. Kuvanveistäjien ja taidemaalarien lisäksi yhteisöissä työskentelee elokuvaan, teatteriin ja musiikkiin – sekä näiden yhdistelyyn – suuntautuneita taiteilijoita.

”Yhteisön työntekijät ovat kuvanneet, että yhteisöntaiteilijan vuorovaikutuksen tapa purkaa sitä jonkinlaista odotuksen tilaa, tietynlaista jännitettä asiakkaiden ja henkilökunnan muodostamissa yhteisöissä. Molemmat osapuolet odottavat koko ajan, että kohta tapahtuu jotain. Milloin loppuu työvuoro, milloin on ruoka, milloin tapahtuu jotain epätoivottua tai toivottua, milloin joku saa raivarit? Kaikki ovat tietyllä tavalla joko varuillaan tai käsillä olevasta tilanteesta pois menemässä. Taiteilija tuo yhteisöön sellaisen tekemisen, joka ei liity itse hoito- ja ohjausprosessiin millään tavalla. Hän antaa ihmisille tilan ja luvan osallistua ilman painostamista tai houkuttamista tai arviointia. Taiteilijan läsnäolo maadoittaa sen yhteisön. Yhteisöntaiteilijoihin ei kohdistu häiriökäyttäytymistä, mikä on jo selkeä tulos”, Ikonen arvioi.

Yhteisöntaiteilijan roolia määriteltäessä oltiin tarkkoja siitä, että hän ei ole esimerkiksi työpajaohjaaja tai terapeutti, vaan nimenomaan taiteilija.

”Samalla tavalla kuin yhteisössä on talonmies, jotta paikat pysyvät kunnossa, siellä on taiteilija, jotta ihmiset saavat taidetta. Myös yhteisölle tehdään hyvin selväksi, että taiteilijalle ei ulkoisteta tehtäviä, jotka eivät hänelle kuulu. Taiteilijan tehtävä on tuoda taide niille ihmisille, jotka ovat marginaalissa eivätkä itse tule taiteen luo.”

Yhteisöntaiteilijakonseptiin kuuluu myös se, että prosessi on avoin. Työ ei ole lopputuloskeskeistä – ei siis ole määritelty, että siitä täytyy syntyä esimerkiksi yhteisöllinen taideteos.

”Työ voi olla sitä, että taiteilija vaikka luonnostelee siellä neljä kuukautta. Se ei tarkoita, että taiteilija työskentelee yksin ja itsekkäästi, koska siinä on koko ajan myös se, kuinka hän yhteisöllistää omaa tekemistään. Keskustelee ja lähtee kokeilemaan jotain, joka on omalle tekemiselle ihan vierasta sen takia, että se on mahdollista niiden ihmisten kanssa. Siinä on aito motiivi tai sisäinen sytyke, että haluaa näiden ihmisten kanssa lähteä tutkimaan jotain. Tai sitten taiteilija vain menee sinne yhteisöön, ja kaikki ideat kumpuavat sieltä yhteisöstä.”

Organisaatiotaiteilija soveltaa taiteen toiminnan logiikkaa hallintoon

Eili Ikonen on itse työskentellyt sosiaali- ja terveysalan hallinnossa organisaatiotaiteilijana koko hankekauden, joka päättyy vuoden 2017 lopussa. Organisaatiotaiteilija tekee yhteistyötä hallintopalvelujen ja työyhteisöjen kanssa.

”Tällainen uudenlainen rooli katsottiin tarpeelliseksi, koska halutaan pysyvää, aitoa muutosta, ankkuroida jokin asia. Innovaatioprosessien juurtumiset ovat hyvin pitkiä prosesseja, 5–10 vuottakin, jos on kyse isosta toimintakulttuurin tai asenteiden muuttumisesta. Taiteen toiminnan logiikalla sitä prosessia voi kiihdyttää. Toinen syy on ymmärryksen syventäminen ihmisissä, jotka tekevät päätöksiä vaikka käyttömenobudjetista.”

Ikonen on tuonut taiteen toiminnan logiikkaa myös hallinnon omiin kehittämisprosesseihin – esimerkiksi kun rekrytointia pyritään uudistamaan siten, että saadaan tietynlainen osaaminen esiin ihmisissä.

”Ihmiset organisaatiossa saavat myös kokemuksen siitä, millainen merkitys taiteilijalla voi olla tekemiselle tai olemiselle tai työyhteisölle. He voivat myös kuvitella, millainen merkitys sillä voi olla asiakkaille. Eivät he voi ymmärtää sitä sillä, että heille kirjoittaa vaikka kuinka monta aanelosta, jos he eivät tiedä miltä se tuntuu.”

Ensimmäinen taiteilija on jo palkattu kiintiöön

Mitä sitten Vuoksi-hankkeen jälkeen? Ikonen uskoo, että taiteen juurtuminen osaksi Päijät-Hämeen sote-palveluita on jo alkanut.

”Mielestäni merkittävin ja isoin tavoite, joka uskallettiin sanoa kärkihankkeen aloitusseminaarissa ääneen – sen sanoi meidän toimialajohtajamme Ismo Rautiainen – oli se, että taiteilija palkataan kiintiöön. Ja se on nyt tapahtunut. Meillä on palkattu taiteilija vakituiseksi työntekijäksi aikuissosiaalityön kuntouttavaan työtoimintaan. Siellä oli avoin työpaikka työvalmentajaksi haussa, ja siihen palkattiin taiteilija, koska hän tuo uudenlaiset verkostot ja ajattelutavat siihen työyhteisöön. Ja se toimii.”

Lisäksi muun muassa ikääntyvien palveluissa etsitään ratkaisua siihen, miten taiteilija saataisiin henkilökuntakiintiöön.

”Tehostetussa palveluasumisessa 60 prosenttia työstä on jotain muuta kuin sairaanhoidollista työtä, sellaista jota periaatteessa pystyisi tekemään joku muu. Kun ikääntyvien määrä kasvaa niin hirveällä tahdilla, miten siitä selvitään ja vielä niin, että valinnanvapaus toteutuu? Nyt pilotoidaan tällaisia asioita, että miten taiteilija saataisiin mukaan henkilökuntakiintiöön sillä tavalla, että se ei vaikuta hoitoon. Hoidollinen vastuu ja potilasvastuu pitää tietysti miettiä tarkkaan, mutta se tulee aivan varmasti tapahtumaan. Uskon että kun se tehdään yhdessä paikassa, siitä saadaan mallia, jota pystytään toistamaan jollain tavalla.”