Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen oppimisen tukeen ja inkluusion kehittämiseen haettavissa lähes 22 miljoonaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö
15.3.2021 12.47
Tiedote
Lapset leikkivät piirissä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun oppimisen tuen vahvistamiseksi varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa. Hakuaika päättyy 23.4.2021.

Avustusta on haettavissa vuosille 2021-2022 yhteensä 21 750 000 euroa, joista enintään 4 750 000 euroa varhaiskasvatuksessa ja enintään 17 000 000 euroa esi- ja perusopetuksessa. 

Avustusta voidaan käyttää tuen ja inkluusion kehittämistoimintaa ohjaavan ja suunnittelevan henkilön, eli koordinaattorin palkkaamiseen. Avustusta voidaan kohdentaa myös ohjausryhmän toimintaan, koulutuksiin osallistumisista ym. aiheutuviin sijaiskuluihin sekä mahdollisiin matka- ja päivärahakuluihin.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen avustuksen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin sekä inkluusion toimeenpanoon liittyviä varhaiskasvatuksen tuen järjestelyjä sekä suunnitella niiden valtakunnallista levittämistä. 

-  On tärkeää, että varhaiskasvatus on mukana oppimisen tuen vahvistamisen ja inkluusion kehittämisen rahoituksessa. Alueellisten tuen kehittämisverkostojen ja yhteistoiminnan edistäminen on tärkeää myös varhaiskasvatuksessa, opetusministeri Jussi Saramo korostaa.

Valtion erityisavustusta haetaan vähintään neljän varhaiskasvatuksen järjestäjän muodostamien alueellisten kehittämisverkostojen yhteistoimintaan. Toiminta voidaan käynnistää myös yhden varhaiskasvatuksen järjestäjän toimintana tilanteessa, jolloin kunnan 1-6-vuotiaiden lasten määrä on vähintään noin 13 500.

Avustusta ei voi käyttää varhaiskasvatuksen henkilöstön palkkaamiseen eikä ryhmäkokojen pienentämiseen.

Esi- ja perusopetus 

Kehittämisverkostojen toiminnan tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa oppimisen ja koulunkäynnin tukeen sekä inkluusion toimeenpanoon liittyviä opetuksen järjestelyjä sekä suunnitella niiden valtakunnallista levittämistä.

- Inkluusiota vahvistamalla teemme mahdolliseksi kaikkien lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä yhdenvertaisen oikeuden laadukkaaseen perusopetukseen. Näin vahvistamme myös heidän kokemustaan osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä, opetusministeri Jussi Saramo toteaa.

Kehittämistoimintaan kohdennettu valtion erityisavustusta voi hakea vähintään neljän opetuksen järjestäjän muodostamien alueellisten kehittämisverkostojen yhteistoimintaan. Yksi kehittämisverkostoon kuuluvista opetuksen järjestäjistä on vetovastuussa. Toiminta voidaan käynnistää myös yhden opetuksen järjestäjän toimintana tilanteessa, jolloin kunnan oppilasmäärä on esi- ja perusopetuksessa vähintään 20 000 oppilasta vuosiluokilla 1-9. 

Avustusta ei voi käyttää opettajien, oppilashuollon henkilöstön eikä avustajien palkkaamiseen eikä ryhmäkokojen pienentämiseen.

Valtionavustus on osa Oikeus oppia –kehittämisohjelmaa

Avustusten hakuilmoitukset  

Lisätietoja

Varhaiskasvatus:
- opetusneuvos Kirsi Alila, puh. 0295 330 365
- erityisasiantuntija Mervi Eskelinen, puh. 0295 330 160

Esi- ja perusopetus:
- opetusneuvos Jussi Pihkala, puh. 02953 30256 
- opetusneuvos Erja Vitikka, puh. 0295 330058

Jussi Saramo Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus