Hyppää sisältöön

Uusia lippulaivoja valittu – tutkimusrahoitusta suomalaisille osaamiskeskittymille TKI-tiekartan mukaisesti

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2020 16.00
Tiedote

Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelmaansa täydentämään neljä uutta osaamiskeskittymää. Kolmannessa lippulaivahaussa painotettiin erityisesti tutkimusryhmien yhteistyötä yrityssektorin kanssa sekä tutkimuksen korkeaa laatua, vaikuttavuutta ja uudistumiskykyä. Akatemian lippulaivapäätökset ovat osa hallituksen TKI-tiekartan uuden joustavan kumppanuusmallin toteutusta. Suomen Akatemia ja Business Finland tekevät päätökset muista kumppanuusmallia tukevista rahoituksista marras–joulukuun aikana.

Lippulaivaohjelman laajentaminen perustuu vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa Suomen Akatemialle myönnettyyn lisävaltuuteen, josta kohdennettiin 25 miljoonaa euroa uusien lippulaivojen rahoittamiseen. Lisäksi Akatemia on varautunut rahoittamaan lippulaivoja vielä tulevina vuosina 20 miljoonalla eurolla. Näin ollen kolmannen lippulaivaohjelmahaun kokonaisrahoitus vuosina 2020–2024 on 45 miljoonaa euroa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on tyytyväinen lippulaivaohjelman täydentymiseen. 

–  Suomen ja maailman ongelmat ratkaistaan vain tutkimuksella sekä tutkimusten löydöksistä sovellettavilla keksinnöillä. Olen tyytyväinen, että eri yhteistyökumppanit ovat lähteneet hyvin mukaan lippulaivoihin. On myös hienoa huomata, että hankkeita on taas monipuolinen ja monitieteinen joukko eri puolilta Suomea, ministeri Saarikko sanoo.

Lippulaivaohjelmalla tuetaan korkeatasoista tutkimusta ja siitä kumpuavaa laajaa taloudellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lippulaivojen taustaorganisaatioiden vahvalla sitoutumisella lippulaivojen toimintaan ja rahoitukseen on keskeinen rooli tavoitteiden saavuttamisessa.

Nyt valituilla lippulaivoilla on vahvaa yhteistyötä elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa. Niiden yhteistyökumppaneina on mittava joukko eri toimialojen suuria, keskisuuria, pieniä ja start up -yrityksiä, oppilaitoksia, sairaaloita sekä muita julkisia toimijoita.

Kahdessa ensimmäisessä haussa valitut lippulaivat ovat käynnissä. Kolmannen haun myötä lippulaivaohjelmaan kuuluu nyt yhteensä kymmenen osaamiskeskittymää, joiden taustaorganisaatioina on seitsemän yliopistoa, viisi tutkimuslaitosta, HUS ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu.

Uudet lippulaivat ovat:

  • Geeni-, solu- ja nanoterapia kroonisten sairauksien hoidossa (Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu)
  • Ilmakehän ja ilmaston osaamiskeskus (ACCC) (Helsingin yliopisto, Ilmatieteenlaitos, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto)
  • Immuunijärjestelmän innovaatiokeskus lääketieteen ja talouskasvun moottorina (InFLAMES) (Turun yliopisto ja Åbo Akademi)
  • Metsien, ihmisten ja koneiden vuorovaikutuksella resilienssiä, uusia arvoverkkoja ja merkityksellisiä kokemuksia (UNITE) (Itä-Suomen yliopisto, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, Tampereen yliopisto ja Luonnonvarakeskus)

Suomen Akatemian tiedote uusista lippulaivoista

Lisätietoja

Johtaja Erja Heikkinen, p. 0295 330 101
Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, p. 0295 330 247