Hyppää sisältöön

Työryhmä: Tasa-arvoraha pysyväksi vähentämään koulujen eriarvoistumista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2021 13.29
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille myönnettävän koulutuksellisen tasa-arvon määrärahan vakiinnuttamista pysyväksi osaksi valtionavustusjärjestelmää. Työ on osa Oikeus oppia -hanketta. Esitys luovutettiin opetusministeri Li Anderssonille torstaina 30.9.

Tasa-arvorahalla voidaan vahvistaa koulutuksen yhdenvertaisuutta suuntaamalla resursseja erityisesti sellaisille alueille, joilla sosioekonomiset tekijät voivat altistaa heikommille oppimistuloksille.  

– Tasa-arvoraha on täsmäratkaisu oppimisen eriarvoistumiseen, joka on Suomen tämän hetken suurin koulutusta koskeva ongelma. Ei riitä, että osalla lapsista ja nuorista menee koulussa hyvin. Tämän kokoisella maalla ei ole varaa hukata yhdenkään ihmisen osaamista. Tasa-arvorahan avulla voidaan vahvistaa oppimisen tuen suuntautumista juuri sinne, missä lisäpanostuksia tarvitaan, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Avustuksella voidaan tukea varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa toimia, joilla edistetään lasten kehitystä ja oppimista, laadukkaita oppimistuloksia, koulutuksellista tasa-arvoa ja hyvinvointia sekä vähennetään ja ennaltaehkäistään sosioekonomista eriarvoistumista.

Käytännössä tasa-arvorahalla voidaan palkata esimerkiksi samanaikaisopettajia, ja mahdollistaa ryhmien jakaminen sekä jakotunnit. Koulut voivat myös palkata koulunkäynnin avustajia. Varhaiskasvatuksessa tasa-arvoraha mahdollistaa muun muassa ryhmäkokojen pienentämisen.
Tasa-arvorahan avulla voidaan lisäksi vahvistaa lähikoulun merkitystä yhteisön keskuksena ja hyvinvoinnin edistäjänä.

Työryhmän väliraportissa ehdotetaan koulutuksellisen tasa-arvon määrärahan vakiinnuttamista lainsäädäntöön siten, että opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin lisätään säännös koulutuksellisen tasa-arvon valtionavustuksesta. Lisäksi lakiin lisättäisiin säännös tasa-arvoavustuksesta ja asetuksenantovaltuutuksesta.

Tasa-arvorahoitusta voitaisiin myöntää valtion erityisavustuksena valtionavustuksen hakukriteerit täyttävälle varhaiskasvatuksen järjestäjälle sekä esi- ja perusopetuksen järjestäjälle. Työryhmä katsoo, että myönteisen erityiskohtelun resurssien on tärkeää kohdentua varhaiskasvatuksen toimipaikka- ja koulukohtaisten kriteerien perusteella, eikä esimerkiksi koko kuntaa koskevien indikaattorien perusteella tai postinumeroalueen perusteella.

Avustus myönnettäisiin jatkossakin opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille. Järjestäjä ohjaisi avustuksen kullekin toimipisteelle sisäisellä budjetoinnilla.

Työryhmä esittää, että avustuksen myöntämisessä käytettävistä kriteereistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tämä toisi ennustettavuutta ja pysyvyyttä rahoitukseen sekä vahvistaisi paikallisen tason mahdollisuuksia toteuttaa pitkäjänteisiä toimia koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi. Osana uudistusta avustusprosessia ehdotetaan tarkastettavaksi uudelleen, jotta tällä hetkellä melko raskas hakuprosessi sekä myöhemmin avustuksen käytöstä tehtävä selvitysprosessi kevenisi hakijan sekä myöntäjän näkökulmasta. Lisävalmistelua tarvitaan erityisesti Tilastokeskuksen tilastoaineiston käytettävyyttä koskien. Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää työryhmän työn ja lausuntomenettelyn pohjalta lainvalmistelun syksyllä 2021.

Oikeus oppia –ohjelma on perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tasa-arvon kehittämisohjelma. Ohjelman kokonaisrahoitus hallituskauden aikana on 313 miljoonaa euroa.

Työryhmän ehdotus

Lisätietoja:

  • hallitusneuvos Kirsi Lamberg, puh. 02953 30397
  • ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, puh. 02953 30258
Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus