Hyppää sisältöön

Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvinen käynnistää kulttuurin jälleenrakennustyön 

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2021 13.18
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa vauhdittaa kulttuurialan jälleenrakennusta. Kulttuurin ja luovien alojen nousuun ja niiden yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen merkitykseen panostetaan mm. Suomen kestävän kasvun ohjelmassa. Lisäksi Suomeen kaavaillaan kulttuurin ja luovien alojen rahastoa, jota valtio on varautunut pääomittamaan. Tulevaisuuden näkymiä pohjustetaan työryhmässä ja ministeriön tukemilla hankkeilla.

–Taide- ja kulttuuriala on saatava nousuun ja sen osaaminen ja merkittävä potentiaali käyttöön laajasti yhteiskunnassa. Haluamme etsiä ratkaisumahdollisuuksia alan haasteisiin ja tukea hyvien toimien toteutumista, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoo.

– Vaikka korona-aika on ollut kulttuurille haastava, on se samalla tuonut aiempaa väkevämmin näkyville alan taloudellisen vaikuttavuuden ja inhimillisen tärkeyden ihmisten hyvinvoinnille. Siksi alan jälleenrakennus on yhteinen projektimme.

Valmistelun tueksi opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa työryhmän, jolta odotetaan ehdotuksia siitä, kuinka kulttuurin ja taiteen toimialaa voidaan vahvistaa ja tukea sen elpymistä. Ryhmä käsittelee myös EU:n elpymis- ja sopeutumispakettiin sisältyvän kulttuurin alan rahoituksen kohdentamistarpeita, kulttuurin ja luovien alojen rahaston perustamista sekä kulttuurin ja taiteen rahoituspohjan vahvistamista seuraavalle hallituskaudelle.

Työryhmän jäsenet edustavat taiteen ja kulttuurin toimintakenttää ja aloja. Ryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Tuomo Puumala (OKM) ja varapuheenjohtajana ylijohtaja Riitta Kaivosoja (OKM). Jäseninä ryhmässä ovat Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila, ohjaaja ja käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff, valtiosihteeri Jukka Ihanus (TEM), taideneuvoston puheenjohtaja, kirjailija Juha Itkonen, taitelija, kulttuuriyrittäjä Sari Kaasinen, muusikko Mikko Kosonen, näyttelijä, taiteellinen johtaja Jarkko Lahti, Suomen Taitelijaseuran puheenjohtaja, kuvataiteilija Teemu Mäki, tanssija Julian Owusu, Musiikin edistämissäätiön toimitusjohtaja Tommi Saarikivi, erityisasiantuntija Johanna Selkee (Suomen Kuntaliitto), Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu, Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Helena Värri. Työryhmän pysyvinä asiantuntijoina toimivat Kulta ry:n toiminnanjohtaja Rosa Meriläinen ja Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.

OKM:n tukemilla hankkeilla haetaan ratkaisuja kulttuurialan haasteisiin

Ministeriön tuella käynnistyy myös kaksi hanketta, joilla kartoitetaan kulttuurialan tulevaisuusnäkymiä ja tuotetaan ratkaisuehdotuksia alan haasteisiin. Hankkeiden toteutuksesta vastaavat Taideyliopisto ja Kulta ry, ja niiden tulokset julkaistaan alkuvuodesta 2022. Kulttuurialan tulevaisuutta selvittävä työryhmä toimii hankkeiden ohjausryhmänä.

Taideyliopisto käynnistää yliopiston strategiaa tukevan taidealan jälleenrakennusohjelman, jolla tuetaan taidealan uudistumista, TKI-toimintaa, jatkuvan oppimisen tarjontaa sekä alan työllisyyden kasvua. 

Kulta ry:n hanke keskittyy kulttuurin ja taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden edistämiseen ja alan toimijoiden työllisyyteen ja toimeentuloon. Keskeinen kysymys on, miten taiteen ja kulttuurin rakenteita voidaan vahvistaa, jotta toimiala kehittyisi ja kukoistaisi. Työnsä tueksi Kulta ry järjestää laajasti alueellisia kulttuurikohtaamisia. 

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore tukee hankkeita tutkimustiedolla koronapandemian vaikutuksista. Työssä hyödynnetään myös opetus- ja kulttuuriministeriön alkuvuodesta 2021 alalle tekemän koronakyselyn palautetta. 

Lisätietoja:  
valtiosihteeri Tuomo Puumala, p. 0295 161 002, opetus- ja kulttuuriministeriö
ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p. 0295 330 129, opetus- ja kulttuuriministeriö
kulttuuriasiainneuvos Esa Pirnes, p. 0295 330 259, opetus- ja kulttuuriministeriö

Antti Kurvinen Korkeakoulutus ja tiede Kulttuuri