Hyppää sisältöön

Tekijänoikeuslain muutokset lausuntokierroksella 

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.9.2021 17.55
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää palautetta lakiesityksestä, jolla EU:n tekijänoikeusdirektiivin ja verkkolähetysdirektiivin säännökset ehdotetaan sisällytettäviksi Suomen lainsäädäntöön. Direktiivien toimeenpano edellyttää mittavia tekijänoikeuslain muutoksia. Lausuntopyyntö on julkaistu Lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Lausuntojen määräaika on 31.10.2021. *

Hallituksen esityksen luonnoksessa tekijänoikeuslainsäädäntöä mukautetaan niin, että digitaalisen toimintaympäristön tilanteet otetaan nykyistä paremmin huomioon. Muutoksilla parannetaan mm. mahdollisuuksia hyödyntää teoksia tiedonlouhinnassa, opetuksessa ja kulttuuriaineistojen saataville saattamisessa.  

Tavoitteena on myös parantaa aineistojen hyödyntämistä helpottamalla lisensiointia sekä varmistaa tekijänoikeuden kannalta toimivat markkinat. Tavoitteiden toteuttamisessa huomioidaan käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden edut ja oikeudet sekä varmistetaan sananvapauden toteutuminen. 

Myös TV- ja radio-ohjelmien lähettämistä ja edelleenlähettämistä koskevaa sääntelyä kehitetään.
Hallituksen esitys tekijänoikeuslain muutoksista on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa 2021. Direktiivi tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla (DSM) ja direktiivi verkkolähetyksistä ja televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähetyksistä tulivat voimaan kesäkuussa 2019.

Keskeisiä muutoksia 

Teosten käyttömahdollisuudet turvataan tekijänoikeuden rajoituksilla – uutena kohteena mm. tiedonlouhinta

Tekijänoikeuden rajoituksia uudistetaan. DSM-direktiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee säätää rajoituksista tiedonlouhintaa varten, teosten käyttämiseksi opetuksessa, kulttuuriperinnön saataville saattamiseksi sekä sananvapauden toteutumiseksi. Tekijänoikeuden rajoitus tarkoittaa sitä, että tekijä ei voi voi kieltää teoksen käyttämistä laissa säädettyjen rajoitusten mukaisesti. 

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi tekijänoikeuden rajoitus, joka sallii kappaleiden valmistamisen teoksesta tiedonlouhintaa varten. Tekijä voisi kuitenkin halutessaan kieltää kappaleiden valmistamisen tiedonlouhintaa varten tai rajoittaa sitä sopimuksin tai teknisin toimenpitein, ellei kysymys olisi tieteellisessä tarkoituksessa tapahtuvasta tiedonlouhinnasta, jolloin tiedonlouhintaa ei saisi rajoittaa. 

Teosten opetuskäyttöä koskevia rajoitussäännöksiä laajennettaisiin erityisesti etäopetuksen tarpeet ja digitaaliset käyttömuodot huomioon ottaviksi. Tekijöille ehdotetaan säädettäväksi korvaus aineiston sisäisestä eli rajatusta käytöstä oppimisympäristöissä tai luokassa. Opetuksessa, samoin kuin jumalanpalveluksissa, saisi jatkossa esittää myös elokuvia ja näytelmiä.

Arkistojen, kirjastojen ja museoiden kulttuuriperintöaineisto on direktiivillä haluttu saattaa nykyistä helpommin yleisön saataville. Direktiivin mukaisesti luotaisiin EU-tason järjestelmä, joka mahdollistaa sen, että kulttuuriperintölaitokset voivat saattaa kokoelmiinsa kuuluvat teokset yleisön saataville, kun ne ovat poistuneet kaupallisesta jakelusta.

Sananvapauden turvaamiseksi lakiin sisällytettäisiin tekijänoikeuden rajoitus, joka mahdollistaa karikatyyrit, parodiat ja pastissit teoksista sekä esimerkiksi sosiaalisen median meemit.

Muutoksia sopimussuhteissa ja lähioikeuksissa – tekijän asemaan parannuksia

Tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaa sopimussuhteessa ehdotetaan vahvistettavaksi. Tekijöille ja esittäville taiteilijoille esitetään oikeutta saada selvitys teosten kaupallisesta hyödyntämisestä. Jos teosta ei ole hyödynnetty kaupallisesti, tekijällä olisi oikeus perua tekijänoikeuden luovutus. Lisäksi esittävien taiteilijoiden oikeuksia kuvatallenteelle tallennettuihin esityksiin laajennettaisiin.

Kustannussopimuksia koskevissa säännöksissä huomioitaisiin erityisesti siirtyminen sähköiseen julkaisutoimintaan. Tekijöiden suojaksi ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan oikeus julkaista teos äänikirjana tai käännöksenä ei siirry kustantajalle, ellei siitä ole nimenomaisesti sovittu. 

Avoimen tieteen edistämiseksi tekijöiden asemaa vahvistettaisiin siten, että tekijä voisi halutessaan rinnakkaistallentaa tieteelliset artikkelit avoimiin julkaisuarkistoihin.

Uutena yksinoikeutena lakiin lisättäisiin direktiivin mukaisesti lehtikustantajien lähioikeus, jonka taustalla on lehtiartikkeleiden käyttö uutiskooste- ja uutisseurantapalveluissa sekä kustantajien vaikeudet valvoa oikeuksiaan.

Verkko-oheispalveluiden edelleenlähettäminen sopimuslisenssin nojalla tulisi mahdolliseksi. Uudistus mahdollistaa sen, että esimerkiksi Ruotsin television verkko-oheispalvelu SVT Play (vastaavanlainen palvelu Suomessa on YLE Areena) voidaan SVT:n ja sopimuslisenssiorganisaation luvalla tarjota Suomessa. 

Sisällönjakopalvelun tarjoajalle vastuu tekijänoikeutta loukkaavasta aineistosta

Verkkosisällönjakopalvelun tarjoajien eli sosiaalisen median alustojen vastuu palveluun tallennetuista aineistoista lisääntyisi ja tekijöiden ja sisällön tuottajien asema vahvistuisi. Sananvapaus turvattaisiin. Verkkosisällönjakopalveluiden tarjoajien olisi varmistettava, että palvelussa ei ole tarjolla materiaalia, johon palvelulla ei ole oikeuksia. Palvelun tarjoajan tulee hankkia tekijältä lupa tai estää tekijän pyynnöstä pääsy tekijänoikeutta loukkaavaan aineistoon myös ennakkoon. 

Tekijänoikeusriitalautakunta olisi uusi, sisällön tuottajien oikeusturvan takaamiseksi perustettava vaihtoehtoinen riidanratkaisuelin, joka ratkaisisi sisällön tuottajien ja oikeudenhaltijoiden tai verkkosisällönjakopalvelun tarjoajien välisiä riitoja. Lautakunnan ratkaisut olisivat luonteeltaan suosituksia.


Lisätietoja:
johtaja Jorma Waldén, p. 0295 330 338
tekijänoikeusneuvos Viveca Still, p. 0295 330 297

* Lisäys 2.11.2021: 
Teknisten ongelmien vuoksi olemme jatkaneet lausuntoaikaa 3.11. klo 23.59 asti. Alun perin 31.10. päättynyt lausuntokierros avattiin lausuntopalvelussa uudelleen, koska kaikki lausunnon antajat eivät olleet kyenneet tallentamaan lausuntoaan sähköiseen järjestelmään. Myös kolmelle ministeriölle myönnettiin pyynnöstä lisäaikaa lausunnolle. Kiitämme kaikkia lausunnon antaneita.