Hyppää sisältöön

Vastuullinen tapahtuma -leiman toimijat sitoutuvat noudattamaan kattavia toimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi
Tapahtuma-alalle yhteiset periaatteet korona-ajan tapahtumajärjestämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2020 14.15
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on laatinut periaatteet tapahtumien järjestämiseksi turvallisesti myös koronaepidemian aikana. Periaatteet suuntaavat tulevaisuuteen eli tilanteeseen, jossa epidemiatilanne Suomessa on rauhoittunut niin, että tapahtumia voidaan taas järjestää. Periaatteisiin sitoutumalla tapahtuma-alan toimijat voivat kertoa noudattavansa viranomaismääräysten ja suositusten lisäksi erityisiä, alan yhdessä viranomaisten kanssa laatimia toimia osallistujien turvallisuuden varmistamiseksi. Periaatteisiin sitoutuneet toimijat voivat käyttää viestinnässään Vastuullinen tapahtuma -leimaa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon asettaman työryhmän laatimat periaatteet perustuvat toimijoiden omaehtoisuuteen. Periaatteiden tavoitteena on tukea tapahtuma-alaa tapahtumien ja tilaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa koronaepidemian aikana. Työryhmä on hyödyntänyt periaatteiden laadinnassa Tapahtumateollisuus ry:n tekemää pohjatyötä ja vuoden 2020 aikana tapahtumissa jo käytettyjä hyviä käytänteitä, jotka on nyt koottu yhteen Vastuullisen tapahtuman -periaatteiksi. 

- Vaikka koronatilanne on nyt huolestuttava, työryhmän työ katsoo tästä hetkestä eteenpäin. Tapahtumat eivät synny yhdessä yössä, vaan niiden valmistelu on pitkä prosessi. Haluan kiittää alan toimijoita yhteistyöstä, josta työryhmän työ on hyvä osoitus. Tarkoitus on, että epidemiatilanteen rauhoittuessa ihmiset uskaltavat käydä Vastuullisen tapahtuman -leimaa kantavissa tapahtumissa, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko toteaa.

Työryhmä esittää tapahtuma-alalle tarkoitettua Vastuullinen tapahtuma -leimaa, jolla tapahtumajärjestäjä kertoo, että tapahtumassa sitoudutaan noudattamaan voimassa olevia viranomaisohjeita. Leiman haltija sitoutuu myös kertomaan, miten tapahtumajärjestäjä käytännössä noudattaa viranomaisohjeita ja nyt luotuja periaatteita. Periaatteissa linjataan mm. riittävistä etäisyyksistä, kasvomaskin käytön edellyttämisestä ja kirjallisen turvallisuussuunnitelman laatimisesta. Periaatteet on laadittu mukautumaan epidemian perustasolle sekä kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin nyt eduskuntakäsittelyssä olevan tartuntatautilakiesityksen mukaisesti.

- Onnistuimme luomaan työryhmässä ripeästi yhteiset periaatteet, joiden toivomme leviävän alan yhteiseksi käytännöksi mahdollisimman laajasti. Vastuullisen tapahtuman -leiman avulla voimme vahvistaa niin suuren yleisön kuin viranomaistenkin luottamusta turvallisiin tapahtumiin ja vahvistaa tapahtumaelinkeinon toimintaedellytyksiä heti, kun epidemiatilanne taas sallii yleisötapahtumien järjestämisen, kertoo Tapahtumateollisuuden johtaja Maria Sahlstedt.

Työryhmä jatkaa työskentelyään tammikuussa. Tavoitteena on luoda yhdessä tapahtuma-alan ja viranomaisten kanssa exit-suunnitelma, jota pystytään toteuttamaan epidemian laantuessa.

Periaatteiden laatimisessa ovat olleet edustettuina opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, THL, Kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto ry, Poliisihallitus, esittävä taide, Finland Festivals ry, Helsingin Jalkapalloklubi, Kulta ry, Suomen Olympiakomitea ry, Tapahtumateollisuus ry, Warner Music Live sekä YLE:n tapahtumat, live ja urheilu.

Seuraa työryhmän työtä Hankeikkunassa. Myös työryhmän laatimat periaatteet löytyvät Hankeikkunasta.

Lisätietoja:
valtiosihteeri Tuomo Puumala, p. +358 295 161 002, opetus- ja kulttuuriministeriö
johtaja Maria Sahlstedt, p. 040 147 0693, Tapahtumateollisuus ry
 

Annika Saarikko Kulttuuri Liikunta