Hyppää sisältöön

Suomen malli käynnistyy harrastusviikolla kouluissa

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2.9.2020 7.31
Uutinen
Skeittaaja.

Lasten ja nuorten harrastamista edistävä Suomen malli käynnistyy kouluissa valtakunnallisella harrastusviikolla, joka järjestetään tänä vuonna 2.–6.11. Harrastusviikko tarjoaa koululaisille mahdollisuuksia tutustua taiteen, kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön ja tieteen alojen harrastuksiin. Harrastusviikon voi järjestää myös aiempien vuosien tapaan 7.–11.9. koronaan liittyviä turvallisuusohjeita noudattaen.

Marraskuun harrastusviikko järjestetään pääosin virtuaalisesti. Viikon aikana tuodaan esiin kouluissa jo olevaa harrastustoimintaa ja kuullaan oppilaita heidän harrastustoiveistaan. Luvassa on paljon tekemistä, lajiesityksiä ja trailereita. Harrastusviikolla esitellään myös harrastamisen Suomen mallia, joka rakentuu lasten ja nuorten kuulemiselle sekä heille mieluisten harrastustoiveiden toteuttamiselle koulupäivän yhteydessä. 

- On tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori perhetaustasta riippumatta pääsee kokemaan niitä onnistumisen, ilon ja yhteenkuuluvuuden tunteita, joita harrastamiseen liittyy. Tämä on lähtölaukaus uudelle toimintamallille: paljon uusia harrastuksia koulupäivän yhteyteen koululaisten toiveita toteuttaen, kertoo ministeri Annika Saarikko.

Harrastusviikko järjestetään jo kolmatta kertaa ja idea viikkoon on alun perin lähtenyt lapsilta ja nuorilta. Harrastusviikko on kouluille mahdollisuus tuoda paikallista harrastustoimintaa esiin ja toteutus- ja osallistumistavoista päätetään koulukohtaisesti. 

Lisätietoa harrastusviikosta ja Suomen mallin avustushausta julkaistaan lokakuussa. 

Lisätietoja:

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Johtaja Tiina Kivisaari, p. 0295 330 178
Johtaja Henni Axelin, p. 0295 330 205

Koulussa harrastamisen verkosto
Jaana Laurila, p. 040 124 5666 
Aleksi Valta, p. 040 820 5425
 

Annika Saarikko Koulutus Kulttuuri Liikunta Nuoriso