Hyppää sisältöön

Sitoudun torjumaan vihapuhetta -haastekampanja alkaa 2.10.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2017 8.12
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää Sitoudun torjumaan vihapuhetta -haastekampanjan. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho haastavat mukaan kaikki oman hallinnonalansa toimijat torjumaan vihapuhetta. Kampanja käynnistetään 2.10.

Haastekampanja lanseerataan tänään maanantaina 2.10, jolloin vietetään myös maailman kiusaamisen vastaista päivää ja YK:n väkivallattomuuden päivää. Sen tavoitteena on haastaa ihmiset torjumaan vihapuhetta, kertomaan sitoutumisensa ja haastamaan kaikki mukaan sosiaalisessa mediassa.

Mukana haastamassa ovat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sekä eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Ministeriön lisäksi kampanjan asiantuntijatyöryhmään kuuluu koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyön järjestöjä.

Opetusministeri Grahn-Laasonen kiinnittää huomiota vihapuheen hiljaiseen hyväksyntään.

- Vihapuhetta tulee vastaan niin paljon, että se alkaa pelottavasti normalisoitua. Vihapuhetta ei kuitenkaan saa hiljaisesti hyväksyä. Siihen on aina puututtava. Toisten ihmisten kunnioitusta, yhdessä erilaisten ihmisten kanssa toimimista ja empatiaa voi oppia. Siksi on tärkeää, että aihe on esille kouluissa, oppilaitoksissa ja harrastuksissa.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho nostaa esiin hyvien käytöstapojen ja asiallisen yhteiskunnallisen keskustelun merkityksen etenkin itsenäisyyden juhlavuotena.

- Yhteiskuntamme täytyy pystyä asialliseen ja toisia kunnioittavaan keskusteluun. Vihapuhe hajottaa suomalaista yhteiskuntaa ja sen yhtenäisyyttä.

Kampanja on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Merkityksellinen Suomessa -toimintaohjelmaa vihapuheen ja rasismin estämiseksi ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi.

Lisätietoja:

Tiina Kivisaari, johtaja, OKM,  p. 0295 33 0178
Daniel Sazonov, ministeri Grahn-Laasosen erityisavustaja, p. 0295 33 0276

Sampo Terho Sanni Grahn-Laasonen