Hyppää sisältöön

Seuraa Uusi lukio -kiertueen Kuopion tilaisuutta suorana verkossa 23.11.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2017 15.59
Uutinen
#uusilukio

Uusi lukio -kiertue on käynyt syksyn aikana kahdeksalla paikkakunnalla keräämässä näkökulmia ja ideoita lukiokoulutuksen uudistamiseksi. Kiertueen viimeinen tilaisuus järjestetään torstaina 23. marraskuuta Kuopion Lyseossa klo 12.30–16.00, ja se on seurattavissa suorana verkossa.

Ohjelmassa on alueellisia näkökulmia lukion kehittämiseen, työpajatyöskentelyä (tilaisuudessa paikan päällä oleville) ja sen tulosten esittely, esitys korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistuksesta sekä keskustelua.

Koonti työpajan keskusteluista lisätään tilaisuuden jälkeen hankkeen verkkosivuille. Sosiaalisessa mediassa aiheesta keskustellaan aihetunnisteella #uusilukio.

Tilaisuuden järjestää opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä Itä-Suomen aluehallintoviraston kanssa.

Sisään kirjaudutaan kirjoittamalla oma nimi sille varattuun kenttään ja painalla ’Enter’. Google Chrome -selain ei välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla, joten suosittelemme käyttämään jotain muuta selainta tilaisuuden seuraamiseen.

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus