Hyppää sisältöön

Selvitysmiehen ehdotus opintotukiuudistukseksi valmistunut

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2016 11.15 | Julkaistu suomeksi 1.3.2016 klo 13.51
Tiedote

Opintotuen selvitysmies, professori Roope Uusitalo esittää muutoksia korkeakouluopiskelijoiden opintotukeen. Hallitusohjelmassa sovitut säästöt toteutettaisiin pienentämällä opintorahaa samalle tasolle kuin toisen asteen opiskelijoilla eli 250,28 euroon kuukaudessa, vähentämällä opintotukikuukausien enimmäismäärää ja nostamalla opintojen edistymisvaatimusta.

Opintolainan valtiontakausta esitetään nostettavaksi siten, että opintorahan, asumislisän ja opintolainan summa nousisi 1100 euroon kuussa. 

Selvitysmiehen ehdotuksessa opintotuen tulorajat säilyisivät nykyisellään, mutta ne sidottaisiin indeksiin, jonka perusteella niitä tarkistettaisiin vuosittain automaattisesti. 

Selvitysmies esittää opintolainaan uutta korkosuojausmekanismia ja opintolainahyvityksen säilyttämistä. Opintolainahyvitystä pienennettäisiin 40 prosentista 30 prosenttiin omavastuuosuuden ylittävästä opintolainan määrästä. Tämän hyvityksen saisi suorittaessaan tutkinnon tavoiteajassa. Hyvitys olisi 15 prosenttia omavastuun ylittävästä lainan määrästä enintään yhden vuoden tavoiteaikaa pidemmässä ajassa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille lainansaajille. 

Yhtä tutkintoa varten myönnettävien opintotukikuukausien määrä ehdotetaan rajattavaksi tutkinnon laskennallista kestoa vastaavaksi eli esimerkiksi tavallisimpien 300 opintopisteen laajuisten yliopistotutkintojen kohdalla 45 tukikuukauteen. Kaikkiin korkeakouluopintoihin olisi käytettävissä enintään 54 tukikuukautta. Esitys turvaisi mahdollisuudet ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen myös AMK-opiskelijoiden osalta. 

Tukikuukausikohtaisen 650 euron opintolainan valtiontakauksen lisäksi opiskelijalle voitaisiin myöntää tavoiteajan jälkeiselle ajalle maksimissaan 18 kuukauden mittaiseksi ajaksi 1100 euron opintolainan valtiontakaus opintojen saattamiseksi loppuun. 

Samalla luovuttaisiin opintotuen myöntämisestä erikseen alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa varten ja tarkistettaisiin opintotuen ehtona olevaa opintojen edistymisvaatimusta nykyisestä 5 opintopisteestä 6 opintopisteeseen tukikuukautta kohti. 

Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta leikataan 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa. Hallitus käsittelee opintotukiuudistusta maaliskuun aikana. 

Opintotuen uudistaminen. Selvitysmiehen raportti

Lisätietoja: 
- selvitysmies, professori Roope Uusitalo, p. 040 805 4863 

Opintotuki