Hyppää sisältöön

Sairaalaopetusta järjestäville sairaaloiden sijaintikunnille suunnattu erityisavustushaku 2021

Avustus

Valtion erityisavustus sairaalaopettajien palkkaamiseen konsultatiivisen sairaalaopetuksen lisäämiseksi vuosille 2021-2022.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtion erityisavustusta sairaalaopetuksen järjestämiseen velvoitetuille sairaaloiden sijaintikunnille (perusopetuslaki 4 a §) sairaalaopettajien palkkaamiseen vuosille 2021-2022. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 3,5 miljoonaa euroa vuosille 2021-2022 opetus-ja kulttuuriministeriön pääluokan momentilta 29.10.20. 

Perusopetuslain 4 a §:n mukaan myös kunnat, joissa sijaitsee erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) tarkoitettu erikoissairaanhoidon muu toimintayksikkö, voivat järjestää opetusta erikoissairaanhoidossa olevalle oppilaalle. Tämä haku ei koske kyseistä toimintaa.

Avustusta voidaan käyttää sairaalaopettajien palkkaukseen niin, että konsultatiivinen työ sairaalaopetuksessa lisääntyy. 

Avustuksen saaminen edellyttää sitoutumista sairaalaopetuksen kehittämiseen liittyvään tutkimushankkeeseen osallistumista.

Avustusta voidaan myöntää myös kansalliseen koordinaatioon yhdelle sairaalaopetusta järjestävälle sairaalan sijaintikunnalle tai useamman vastaavien kuntien muodostamalle konsortiolle. Jälkimmäisessä tapauksessa konsortion kunnat sopivat vetovastuussa olevan kunnan, jolle avustus myönnetään. Konsortio sopii avustuksen jakautumisesta keskenään.

Toiminta on suhteellisen uutta ja vaatii kohdennettua, erityistä osaamista. On tärkeää, että konsultatiivisilla sairaalaopettajilla on kokemusta yleisestä sairaalaopetuksesta sekä lasten- ja nuorisopsykiatriatristen syiden vuoksi erikoissairaanhoidossa olevista oppilaista. Tärkeää on myös, että ammattilaiset saavat mahdollisuuden verkostoitua sekä saavat yhteistä koulutusta ja ohjausta työhönsä. Tämä edellyttää kansallista koordinaatiota, jolloin kehitetään myös toimivia rakenteita, vaikuttavia toimintatapoja ja osaamisen jakamista. Ilman kansallista koordinaatiota toiminta voi eriytyä ja toteutua laadullisesti kovin eritasoisesti. 

Kansallisen kehittämistyön koordinointiin myönnettävä avustus käytetään palkattavien ammattilaisten osaamista vahvistavan pitkäkestoisen koulutuksen järjestämiseen. Koulutuksen tulee sisältää muun ohessa omaan työhön liittyviä välitehtäviä, sekä hyvien toimintamallien jakamista. Koordinointi sisältää lisäksi eri sairaalaopetusyksiköiden ja monialaisten toimijatahojen verkostoitumisen tukemista konsultatiivisen toiminnan kehittämiseksi.

Hakuaika alkaa 27.11.2020 ja päättyy 27.01.2021 klo 16.15.

Päätökset pyritään tekemään kevään 2021 aikana.
 

Koulutus

Lisätietoja

Opetusneuvos, Jussi Pihkala 
puh. 02953 30256
[email protected] 

Projektisihteeri, Aili Tervonen
puh. 0295 330216
[email protected] 

Tekninen tuki hakuprosessissa:  [email protected] 

Valtionavustusten asiointipalvelu ja ohjeet: https://minedu.fi/asiointipalvelu