Hyppää sisältöön

Pohjoismainen puheenjohtajuus siivittää työtä digitalisaation, avoimuuden ja osallisuuden parissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.12.2015 11.33
Uutinen

Suomi toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana vuonna 2016. Joka viides vuosi kohdalle osuva puheenjohtajuus tarjoaa tilaisuuden nostaa pohjoismaisen yhteistyön profiilia Suomessa, kutsua pohjoismaisia kollegoita kokouksiin ja tapahtumiin eri puolelle Suomea sekä ennen kaikkea viedä yhteistyön kokonaisuutta ja kehitystä Suomen toivomaan suuntaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvat kulttuuri, koulutus, tutkimus sekä lapsi- ja nuorisoyhteistyö ovat pohjoismaisen yhteistyön keskeistä ydintä. Alkavan puheenjohtajuusvuoden kattoteemoiksi on valittu vesi, luonto ja ihmiset.

Koulutus ja tutkimus

Koulutuksen ja tutkimuksen sektoriohjelman keskeiset teemat ovat digitalisaatio, osallisuus, osaamisen kehittäminen ja avoin tiede.

Vuosi käynnistyy Pohjoismaiden yhteisesittäytymisellä digitaalisen oppimisen Bett-messuilla Lontoossa. Osaamisketjua tarkastellaan kokonaisuutena ja vuoden aikana järjestetään mm. varhaiskasvatuspedagogiikan konferenssi 22.9.2016, seminaarit aikuisten työelämävalmiuksista ja perustaitojen tukemisesta sekä korkeakoulutuksen laadusta Pohjoismaissa.

Erityistä keskustelua käydään turvapaikanhakijatilanteesta ja sen vaikutuksista koulutusjärjestelmiimme. Vuoden aikana käsitellään myös pohjoismaisia sopimuksia ja liikkuvuuden edistämistä Pohjoismaiden välillä.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen ATT-hankkeen vuosiseminaarin yhteydessä järjestetään pohjoismainen seminaari avoimesta tieteestä marraskuussa.

Kulttuuri

Kulttuurin sektoriohjelma rakentuu kulttuuriyhteistyön strategian viidelle teemakokonaisuudelle: Kestävä Pohjola, Luova Pohjola, Kulttuurienvälinen Pohjola, Nuori Pohjola ja Digitaalinen Pohjola.

Sektoriohjelman lähtökohtana on Pohjolalle tärkeä kulttuurin avoimuus. Sen merkitys sekä arvo hyvinvoinnissa ja osallistamisessa ymmärretään myös samalla tavalla. Pohjoismaille on tärkeää, että kaikki Pohjoismaiden asukkaat tuntisivat olevansa kotonaan Pohjoismaissa ja kokisivat myös pohjoismaisen kulttuurin omakseen.

Keskeisiä puheenjohtajuusvuoden tapahtumia kulttuurin saralla ovat UNESCOn Maailman lehdistönvapauden päivän päätapahtuma Helsingissä 3.-4.5., seminaari digitaalisista kokoelmista Suomen kansallismuseon kanssa 9.-10.2., arkkitehtuuriseminaari ja seminaari kestävästä ajattelusta taidepolitiikassa syksyllä 2016.

Nuoriso

Pohjoismainen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitea NORDBUK tekee yhteistyötä sekä koulutus- että kulttuurisektorin kanssa vuoden aikana ja Linnanmäellä järjestetään yhdessä laaja nuoria ja eri alan ammattilaisia yhteen kokoava Sillat – nuorten osallisuus ja hyvinvointi -nuorisokonferenssi 26.–28.9. Suomen puheenjohtajuuskauden aikana hyväksytään myös uudistettu yhteispohjoismainen lapsi- ja nuorisoyhteistyön strategia.

Prioriteettihanke

Vuoden aikana edistetään myös muutoin poikkihallinnollista yhteistyötä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on mukana sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön pohjoismaista hyvinvointimallia käsittelevässä, kolmivuotisessa ns. prioriteettihankkeessa Hyvinvoivien ihmisten innovatiivinen ja avoin Pohjola 2020. Hankkeen keskeiset teemat ovat moninaisuus, yhdenvertaisuus, sukupuolten tasa-arvo ja kulttuurisesti kestävä kehitys.

Hanke käynnistyy kulttuurin, terveyden ja hyvinvoinnin yhteyksiä tarkastelevalla konferenssilla Turussa 27.–28.1.2016.


Linkkejä:

  • OKM:n puheenjohtajuussivut ja tapahtumakalenteri
  • Suomen viralliset puheenjohtajuussivut: www.norden2016.fi (ulkoasiainministeriö).1.1.2016 alkaen.
  • Puheenjohtajuus sosiaalisessa mediassa: #norden2016