Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tapasi kehittäjäopettajia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2016 8.35
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tapasi keskiviikkona 18.5. Smolnassa kehittäjäopettajia. Tilaisuuden tarkoituksena oli jakaa ajatuksia opetustyön pitkäjänteisestä kehittämisestä sekä keskustella suomalaisen peruskoulun ja opettajien osaamisen uudistamisesta. Samalla opettajilta toivottiin kehittämisideoita peruskoulun kärkihankkeen toteutukseen.

Mukana oli sekä perusopetuksen että lukion opettajia eri puolelta Suomea. Opettajat toimivat omassa oppilaitoksessaan ja laajemmin kehittäjinä ja ovat ansiokkaasti jakaneet ideoitaan ja hyviä käytänteitään.

Opettajat korostivat erityisesti oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä maailman muuttuessa vauhdilla. Moni nosti keskusteluun täydennyskoulutuksen uudistamisen tarpeen. Opettajat totesivat, että vertaistuen ja tiimityön merkitys tulevat tulevaisuudessa korostumaan.

Keskustelussa nousi esiin vahvasti myös yhteisopettajuus. Kollega on usein se paras opettaja, pedagoginen asiantuntija ja tukija. Koulun arki on kiireistä ja aikaa kaivattiin lisää yhteiseen kehittämiseen. Tärkeänä pidettiin mahdollisuutta vierailla muissa kouluissa oppimassa uutta. Projektirahoitus nähtiin hyvänä potkuna mahdollistaa kouluvierailut ja oman koulun sisäiset koulutukset, joista toivotaan pysyviä toimintamalleja.

Opettajat kaipaavat kouluihin myös lisää panostusta johtamisosaamisen kehittämiseen. Erityisesti rehtorien johtamisosaaminen nähdään avaintekijänä kaikkien opettajien innostamiseksi mukaan. Vähemmän kehittymisestä kiinnostuneita opettajia ohjataan hyvällä johtamisella ja vapaudella valita innostavimmat kokeilut.

Ministeri Grahn-Laasonen oli tyytyväinen saatuihin kehittämisideoihin. Grahn-Laasosen mukaan peruskoulun uudistustyössä keskitytään opettajien esille nostamiin asioihin: opettajankoulutuksen uudistamiseen, opettajien osaamisen kehittämiseen ja paikalliseen kehittämistyöhön kokeilujen ja pedagogisen vapauden avulla. Peruskoulu-uudistukseen ohjataan yhteensä 90 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana, josta 50 miljoonaa euroa opettajien osaamisen kehittämisen.

- Innostuneiden opettajien tekemä työ kouluissa on upea osoitus siitä, että suomalainen peruskoulu on maailman huipulla. Jokainen opettaja on oman työnsä kehittäjä, ja pedagoginen vapaus suunnitella ja toteuttaa opetusta on hyvin laajaa. Tämä erottaa meidät myönteisesti monista muista maista. Osaavat opettajamme ovat suurin vahvuutemme ja siksi haluamme panostaa heihin. Tavoitteena on, että koulu olisi tulevaisuudessakin innostavan oppimisen paikka. Kehittäjäopettajien työllä koulu uudistuu, tulokset puhuvat puolestaan, totesi Grahn-Laasonen.

Lisätietoja: projektipäällikkö Olli Vesterinen (OKM), puh. 02953 30123

Kärkihankkeet Yleissivistävä koulutus