Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen käynnistää laajan ohjelman rasismia ja vihapuhetta vastaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.5.2016 10.48
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää ministeri Sanni Grahn-Laasosen johdolla laajan ohjelman vihapuheen ja rasismin ehkäisemiseksi ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi. Toimintaohjelma sisältää kymmenen toimenpidettä, jotka kohdistuvat muun muassa opetushenkilöstön koulutukseen, nuorisotyöhön, liikuntaan ja uskontojen vuoropuheluun. Samalla kaikki ministeriön hallinnonalan toimijat haastetaan mukaan yhteiseen työhön.

- Vihapuhe ja rasismi ovat ehdottomasti tuomittavia ilmiöitä. Kenenkään ei pidä joutua elämään ilmapiirissä, jossa jotkut avoimesti kiistävät toisten aseman tasavertaisina yhteisön jäseninä. Tästä seuraava turvattomuuden tunne horjuttaa yhteiskunnan perusteita. Suomen ilmapiiri on muuttunut, ja se vaatii tekoja. Julkisen vallan tehtävänä on turvata oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien toteutuminen, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. 

- Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala tavoittaa Suomen kaikki nuoret koulun, taide-, musiikki- tai liikuntaharrastusten, nuorisotyön ja järjestötoiminnan kautta. Siksi ministeriömme on avainroolissa työssä avoimen ja kansainvälisen Suomen puolesta, rasismia ja vihapuhetta vastaan. Otamme tässä työssä välineiksi nuorisotyön, liikunnan, koulutuksen ja kulttuurin: syrjintä ei käy, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.

Monilukutaitoa ja mediakriittisyyttä kasvatuksessa ja opetuksessa korostamalla parannetaan lasten ja nuorten edellytyksiä ymmärtää vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä ja osallistua keskusteluun niistä ilman ylilyöntejä. Monikulttuurisuus, yhteisöllisyys ja osallisuuden edistäminen otetaan valtionapujen kriteereiksi ESR-hankkeissa. Kuntien nuorisotoimien hankkeita vihapuheen ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi rahoitetaan erityisavustuksin. Joukkuelajien Punainen kortti rasismille -hanke otetaan osaksi valtakunnallistettavaa Liikkuva koulu -ohjelmaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa nuorisotoimijoiden koulutusta, jotta jokainen lasten ja nuorten kanssa työtä tekevä tietää, miten rasismia ja vihapuhetta ehkäistään ja miten niihin puututaan. Opetushenkilöstöä koulutetaan erityisesti käymään hankalia keskusteluja muun muassa vihapuheeseen, rasistiseen käytökseen ja radikalisoitumisen signaaleihin liittyen. Opiskelija- ja nuorisojärjestöt kutsutaan mukaan kehittämään toimenpiteitä auttamaan eri taustoista tulevien nuorten ja opiskelijoiden kohtaamisessa. 

- Oikeusministeriön tuoreen selvityksen mukaan häirinnän ja vihapuheen ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumisen tulee näkyä kansalaisten arjessa. Tämä vaatii kansalaisten aktiivisuuden ja tietoisuuden lisäämistä ja rohkeutta puuttua. Isot haasteet eivät ratkea yksin opetus- ja kulttuuriministeriön toimin, mutta yhdessä voimme tehdä paljon, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.


Merkityksellinen Suomessa -ohjelma   on julkaistu ministeriön verkkosivuilla.

Ohjelmaan sisältyvät seuraavat toimenpiteet:

1. Läpi harmaan hallinnon. Otamme vihapuheen ja rasismin vastustamisen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen läpäisyperiaatteella huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön toimialojen virastojen, laitosten ja muiden organisaatioiden ohjauksessa.

2. Rahalla rasismia vastaan. Sisällytämme opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisiin valtionavustushankkeisiin ja ESR-toimenpidekokonaisuuksien valintakriteereihin läpäisyperiaatteella monikulttuurisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisen.

3. Kirjastossa kohdataan. Vahvistamme yleisten kirjastojen toimintaa aktiivisen kansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja demokratian edistäjänä.

4. Aikuisen ABC. Kehitämme lasten ja nuorten parissa työskentelevän opetushenkilöstön ja muiden ammattilaisten koulutusta.

5. Voimaa vertaisverkostosta. Haastamme nuoriso-, opiskelija- ja varhaisnuorisojärjestöjä ja muita nuorten omia organisaatioita monikulttuuristen, yhteisöllisten ja tasapuolisten osallistumismahdollisuuksien luomiseen.

6. Nuorissa on tulevaisuus. Vahvistamme nuorisoalan toimijoiden osaamista ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämisessä sekä vihapuheen torjunnassa.

7. Vapaaksi vihapuheesta. Avaamme kuntien nuorisotoimille suunnatun erityisavustushaun, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä vihapuhetta ja edistää yhdenvertaisuutta.

8. Punainen kortti rasismille! Tuemme Punainen kortti rasismille -hankkeen laajentamista jalkapallossa ja muissa joukkuelajeissa sekä liikunta-alan yhdenvertaisuustyön kehittämistä.

9. Puhutaan toisillemme! Avaamme valtionavustushaun uskontojen vuoropuhelun edistämiseksi.

10. Yhdessä kohti tulevaa. Käynnistämme ?Merkityksellinen Suomessa? -haasteen, jossa lisätään kanssakäymistä, tutustumista ja vuorovaikutusta kantaväestön ja vähemmistöjen välillä.



Lisätietoja:
- opetusneuvos Birgitta Vuorinen, puh. 0295 3 30335
- kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, puh. 0295 3 30182
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246, [email protected]