Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen: Byrokratianpurkutalkoot ulotetaan myös kulttuuritapahtumiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.10.2015 14.34
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut työryhmän laatimaan kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman. Työryhmän tehtävänä on myös kartoittaa kulttuuritapahtumien järjestämiseen liittyvän sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeet.

Taide- ja kulttuuritapahtumat ovat osa kulttuurin perustaa ja entistä keskeisempi osallistumisen muoto. Tapahtumien lukumäärä on noussut koko 2000-luvun. Tapahtumakenttä on lisäksi ammattimaistunut ja monimuotoistunut.

- Kulttuuritapahtumat keräävät yhteen kymmeniä tuhansia suomalaisia ympäri Suomea elämysten ja rikkaan kulttuurin ympärille. Tapahtumilla on hyvin positiivinen vaikutus alueiden matkailulle, kehitykselle ja uusille työpaikoille. Osana normitalkoita käymme läpi kaikki kulttuuria koskevat säännöt, ohjeet ja lait. Sääntely ja byrokratia eivät saa muodostua esteeksi vireälle kulttuuritoiminnalle ja ihmisten elämyksille, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman tavoitteena on vahvistaa tapahtumien yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kansainvälistä kilpailukykyä ja osaamista. Haluamme edistää monipuolista ja laadukasta tapahtumatarjontaa ja kansalaisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista, toteaa Grahn-Laasonen.

Ministerin mukaan työryhmän tulee muun muassa tarkastella kansainvälistä toimintaympäristöä ja muiden maiden, erityisesti Pohjoismaiden käytänteitä. Työssä tulee kiinnittää huomiota myös taide- ja kulttuuritapahtumien talous- ja työllisyysvaikutuksiin.

Työryhmän tulee saada työnsä valmiiksi vuoden 2016 loppuun mennessä. Kulttuuritapahtumia koskevan sääntelyn purkamisen selvityksen tulee valmistua 10.12.2015 mennessä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Hannu Sulin opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Työryhmän jäsenet:

Toiminnanjohtaja Kai Amberla, Finland Festivals ry
Erikoistutkija Sari Karttunen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö
Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, opetus- ja kulttuuriministeriö
Tuotantokontrolleri Pirjo Koskelo, Suomen elokuvasäätiö
Toiminnanjohtaja Ari Lehtola, Sodankylän elokuvajuhlat
Neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck, opetus- ja kulttuuriministeriö
Hallintojohtaja Niki Matheson, Helsingin Juhlaviikot
Johtaja Pasi Saukkonen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö
Erityisasiantuntija Viivi Seirala, Taiteen edistämiskeskus
Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry
Johtaja Marjo Mäenpää, opetus- ja kulttuuriministeriö
Neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, työ- ja elinkeinoministeriö
Yrittäjä Martin Mustonen, Mustonen & Hakala Oy

Työryhmän pysyvänä asiantuntijana toimii Mervi Luonila Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Asiantuntijasihteerinä toimii neuvotteleva virkamies Anne Mattero.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet) p. 044 269 3113
- johtaja Hannu Sulin, p. 02953 30299
- neuvotteleva virkamies Anne Mattero, p. 02953 30206