Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen linjapuheessaan: Ministeriö, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset visiotyöhön

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2016 12.04
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen puhui Turussa korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa torstaina. Puheessaan ministeri kutsui yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset visiotyöhön yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Visiotyötä varten asetettaisiin parlamentaarinen seurantaryhmä. Työ aloitetaan alkuvuodesta yhteisessä seminaarissa.

Lisätietoja: erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246

* * *

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa 8.12.2016


Arvoisa korkeakoulujen ja tiedelaitosten johto!

Tämän viikon iso uutinen olivat PISA-tulokset. Ne antoivat kaksijakoisen viestin: toisaalta Suomi on edelleenkin koulutuksen kärkimaa, toisaalta koulutuksen tasa-arvo huolestuttaa. Voimme olla edelleen ylpeitä saavuttamistamme tuloksista ja kouluissamme tehtävästä hyvästä työstä, mutta signaalit suunnan muutoksesta on otettava vakavasti.

Tyttöjen ja poikien erot ovat suuret: tytöt ovat maailman toiseksi parhaita, pojat vasta kymmenennellä sijalla. Missään muussa OECD-maassa ei ole näin suurta eroa sukupuolten välillä. Oppimistuloksia selittää motivaatio. Liian monilta pojilta se on nyt hukassa. Mikä on koulussa ja yhteiskunnassa tapahtunut muutos, joka aiheuttaa sen, että poikia ei enää kiinnosta koulun tarjoama oppimisen malli?

PISAssa tutkittiin 15-vuotiaita. Olemme siinä siis edelleen kärjessä, mutta luisumista alaspäin on havaittavissa. Erityisesti minua huolestuttaa poikien aseman ohella se, että peruskoulu ei enää tasoita sosioekonomisen taustan eroja kuten ennen.

Kun katsotaan ikäluokkien koulutusta isommassa kuvassa, nuoremmilla on vähemmän koulutusta kuin eläkeikää lähestyvillä. Korkeasti koulutettujen määrä ei nouse Suomessa, toisin kuin useimmissa muissa maissa. Osuus on laskussa kaikissa alle 35-vuotiaissa ikäluokissa ja se on kääntymässä laskuun myös 35-39-vuotiaissa ikäluokissa, joissa vuosi 2013 jää huippuvuodeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että väestömme koulutustaso kääntyy laskuun. Samalla tiedämme, että kehittyneissä maissa juuri korkeaa osaamista vaativat työpaikat kasvavat. Keskitason työpaikat vähenevät, ja tulevaisuudessa näin on vielä vahvemmin -juuri niihin iskee automaatio, digitalisaatio ja robotisaatio. Koulutustason osalta olemme väärällä tiellä.

Kaikkialta maailmasta kuuluu uutisia nyt tunteisiin vetoavan, helppoja ratkaisuja tarjoavan politiikan suosiosta. Populismi on nousussa, aggressiivinen meuhaaminen ja vihapuhe netissä ja kaduillakin kasvavat, omaan itseen keskittyvä ja tunteisiin vetoava ns. kokemusasiantuntijuus peittoaa tutkitun tiedon - "näin on, koska minä koen sen näin". Nämä ovat elementtejä, jotka eivät kerro sivistyneestä yhteiskunnasta. Sivistynyt keskustelu lähtee toisen kunnioittamisesta ja erilaisuuden arvostamisesta.

Sivistys on Suomen 100 -vuotisjuhlavuonna nostettava kansalliseksi prioriteetiksi. Suomea on rakennettu jo aikana ennen itsenäisyyttämme koulutuksen ja kulttuurin - siis sivistyksen - varaan. Tätä kertomusta, jossa pienen Suomen tarinassa pääosassa on osaava ja koulutettu kansa, ei saa hukata. Tämä on meidän kaikkien, koko kansakunnan yhteinen haaste. Kutsun kaikkia osapuolia mukaan keskustelemaan koulutuksen sisällöistä ja siitä, miten koulutusjärjestelmämme viedään kohti tulevaisuutta rakentaen hyvän päälle lisää hyvää.

* * *

Hallituskaudesta on jäljellä vielä yli puolet. Keväällä on luvassa puolivälitarkastelu, ja siihen liittyen on liikkeellä paljon odotuksia ja huoliakin. Pääministeri on pitänyt esillä talouskasvun lupaavia merkkejä, valtiovarainministeri on esittänyt huolensa velkaantumisen taittamisen tavoitteen karkaamisesta. Olen samaa mieltä molempien kanssa. Meidän on onnistuttava lopettamaan Suomen velaksi eläminen ilman, että nitistämme orastavia kasvun taimia. Tässä tarvitaan vastuullisuutta ja tietoa.

Katson, että koulutuksen sektorilla olemme jo kantaneet ison vastuun valtion talouden tasapainottamisesta. Nyt on aika tehdä viisaita strategisia valintoja ja ratkaisuja, joilla pidämme huolta siitä, että koulutuksella ja tutkimuksella Suomen talouden perusta ja henkisen pääoman kasvu turvataan.

Puolivälitarkastelussa hallituksen piirissä arvioimme, miten olemme saavuttamassa tälle hallituskaudelle asetetut tavoitteet ja tarvitaanko uusia toimenpiteitä tai politiikkalinjauksia tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikka on paljon tehty ja paljon on tekeillä osaamisen kärkihankkeiden tiimoilta, tähänastiseen ei voi tyytyä: osaamistulokset laskevat, vaikka maailman kärjessä olemmekin, koulutustasossa olemme jääneet jälkeen edistyneimpiä maita. Erityisen huolissani olen ns. NEET-nuorten määrän kasvussa samoin kuin vähäisestä osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Näihin kaikkiin haluan hakea uusia vastauksia vielä tällä vaalikaudella.

Talouden iso kuva ei ole riittävästi muuttumassa: joitakin merkkejä talouden elpymisestä on, tältä alueelta esimerkiksi telakkateollisuus tai Uudenkaupungin autotehdas. Mutta näyttää siltä, että kasvu on hidasta tulevina vuosina eikä työllisyysaste ole nousemassa tavoiteltuun tasoon. Tarvitaan siis lisää toimenpiteitä.

Olen hyvin tyytyväinen siihen, että syksyn budjettiriihessä sain läpi ajatukseni yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lisäresursoinnin eri vaihtoehtojen selvittämisestä. Työryhmä pohtii nyt erilaisia tapoja varmistaa, että korkeakoulumme pystyvät jatkossakin vaikuttavaan ja laadukkaaseen toimintaan, joka parhaimmillaan muuttaa Suomen suunnan.

Aivan selvää on, että mitään lisäresursointia ei tule korkeakouluillekaan ilman vahvoja korvamerkkejä: toimintatapojen ja rakenteiden sekä profiilien pitää uudistua. On ajateltava isommin ja kunnianhimoisemmin. Pitää koota osaamista vaikuttavuuden vahvistamiseksi, etsittävä yhteistyöstä paitsi uutta intoa, myös tuottavuutta lisäävää synergiaa.

* * *

Suomalaisen korkeakoulutuksen vahvuus on kahdessa toisiaan täydentävässä korkeakoulusektorissa. Ammattikorkeakoulut ovat tärkeitä ammattikorkeakouluina ja yliopistot yliopistoina. Molemmilla sektoreilla on omat lähtökohtansa ja profiilinsa, joilla vastataan erilaisiin yhteiskunnan tarpeisiin. Molempia tarvitaan: toisaalta tieteellistä tutkimusta ja siitä lähtevää opetusta, toisaalta työelämän tarpeista lähtevää opetusta ja siihen liittyvää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.

Ammattikorkeakoulututkinnot ja yliopistotutkinnot tuottavat erilaista osaamista ja työmarkkinat tunnistavat nämä erot. Meillä ei ole varaa hukata tätä erilaisuutta, jolle yhteiskunnassamme on tarve ja tilaus. Se on yksi vahvuuksistamme. Uudet yhteistyörakenteet ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä ovat hyvä esimerkki siitä, että erilaisuus ei ole este yhteistyölle. Uskon siihen, että korkeakoulutuksen voima on monipuolisuudessa ja moniulotteisuudessa. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyössä voi syntyä myös jotain sellaista, jota emme ole osanneet kaivata ja ennustaa.

Kahden korkeakoulujärjestelmän malli ei saa olla esteenä mielekkäälle yhteistyölle, joka on molempien parhaaksi. Yhteistyötä on tehtävä paikallisista lähtökohdista ja tasavertaisista lähtökohdista - paikallisia vahvuuksia korostaen ja uutta niiden pohjalta rakentaen.

Kannustan yliopistoja ja ammattikorkeakouluja entistä syvempään yhteistyöhön. Hallinnon, tukipalveluiden ja kielikeskusten lisäksi yhteistyö voi koskea myös laajemmin opetusta, silloin kun se on tarkoituksenmukaista ja kyse on päällekkäisestä toiminnasta. On ainoastaan järkevää hakea kaikki mahdolliset synergiahyödyt ja kanavoida säästyvät resurssit opetuksen ja tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen. Yhteistyö voi ulottua myös omistajarakenteisiin.

Lähtökohtien tasavertaisuus on tärkeää. Korkeakoulujen erilaisuus on tärkeä arvo. Suomalaisten korkeakoulujen tulisi vaalia omia kansallisia ja kulttuurisia erityispiirteitään. Ne erottavat meidät maailman muista korkeakouluista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että myös ammattikorkeakoulu ilman yliopistokumppania voi olla alueellaan vahva, itsenäinen toimija, jonka itsenäisyys vain korostaa tämän merkitystä.

* * *

On selvää, että Suomessa emme voi jäädä aloillemme. Kansainvälisesti katsoen suomalainen korkeakoululaitos on edelleen pirstoutunut eivätkä resurssit ole optimaalisessa käytössä. Korkeakoulujen ja tiedelaitosten kehittämisen suuntaa on määritelty vuoteen 2025 hallitusohjelman pohjalta laajapohjaisessa yhteistyössä korkeakoulujen, tiedelaitosten ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Tämä visio on kirjattu myös allekirjoittamiinne tulossopimuksiin. Visio lähtee siitä, että suomalainen korkeakoululaitos on nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi vuonna 2025. Kansainvälisesti kilpailukykyinen korkeakoululaitos mahdollistaa suomalaisen yhteiskunnan ja toimintatapojen uudistamisen. Se tuottaa uutta osaamista ja tietoa globaalien, usein monialaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Suomalainen korkeakoululaitos perustuu erilaisuuteen, joka ilmenee kahden rinnakkaisen korkeakoulusektorin kautta. Kansainvälisesti korkea laatu on oltava lähtökohtana kummankin sektorin kehittämisessä. Pystymmekö nykyisillä rakenteilla ja toimintatavoilla vastaamaan profiloitumisen ja vahvuuksien kehittämisen haasteeseen? Ovatko korkeakoulumme kaikilta osin valmiita yhä kovenevaan kansainväliseen kilpailuun? Taidamme kaikki tietää vastauksen näihin kysymyksiin. Työtä on siis jatkettava. Jo käynnistetyt hankkeet tulee viedä loppuun.

* * *

Julkisessa keskustelussa korkeakoululaitoksen kehittämiselle on viime aikoina kaivattu selkeää pitkän tähtäimen visiota. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorien neuvostot ovat hahmotelleet omaa tahtotilaansa suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämiseksi. Talousviisaat, nobelistimme Bengt Holmström yhdessä Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän kanssa ovat esittäneet omia näkemyksiään Suomen korkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi osana talouspoliittisia suuntaviivojaan.

Arene pohti keväällä Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta julkaisussa sitä, kuinka ammattikorkeakoulut ja Arene voivat yhdessä uudistaa korkeakoulutusta. Arenen raportti ottaa vahvasti kantaa määrätietoisen korkeakoulupoliittisen vision luomisen puolesta ja luo pohjaa rakenteelliselle kehittämiselle.

Unifi julkaisi eilen visionsa suomalaisesta korkeakoulutuksesta. Sen keskeisiä viestejä ovat 1) tutkimus-, koulutus- ja innovaatiosektorin vuorovaikutus sekä yhteiskunnan kanssa että keskenään, 2) sujuvat siirtymät koulutusasteiden ja -sektoreiden välillä sekä 3) monialainen, monitieteinen, vaikuttava tutkimus ja opetus, joka perustuu yliopistojen omiin vahvuuksiin.

Molemmissa etsitään keinoja reagoida toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta sitä, kuinka korkeakoululaitos voi olla mukana rakentamassa tulevaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Unifin ja Arenen visioon sisältyy myös vahva avoimuuden ja yhteistyön toive. Tähän toiveeseen haluan omalta osaltani vastata.

Ministerinä ja ministeriönä joudumme pohtimaan korkeakoulutuksen kokonaisuutta. Seuraava askeleemme voisi olla, että jatkamme visiotyön pohjalta keskustelua yhdessä. On paljon esitetty kysymyksiä, joihin jo tehty visiotyö ei vielä vastaa. Jukisuudessa on keskusteltu jaosta opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Onko jako mahdollinen, onko siinä järkeä ja mitä tämä vaatisi? Olemmeko täysimääräisesti hyödyntäneet Bolognan prosessin kolmiportaista rakennetta korkeakoululaitoksen sisäisen liikkuvuuden edistämisessä? Miten korkeakoulutuksen vahvaa kilpailutekijää, diversiteettiä, voidaan entisestään lisätä?

Meidän tulee myös miettiä sitä, onko vielä kysymyksiä, joihin vielä ei edes etsitä vastauksia. Tulevaisuudesta on syytä keskustella myös erilaisissa kokoonpanoissa. On tarpeen kutsua keskusteluun mukaan tutkijoita ja sidosryhmiä, tehdä myös parlamentaarista pohdintaa. Kutsun alkuvuodesta koolle seminaarin, jossa voimme käynnistää keskustelun.

Visiotyöhön liittyy mielessäni monia kysymyksiä. Kuinka laaja korkeakoulusektorimme on? Miten se pystyy palvelemaan koulutustason nousua? Miten rahoitamme korkeakoulut? Valitaanko opiskelijat ensisijaisesti yhteen sykliin kerrallaan? Pitäisikö opetuksen ja tutkimuksen rahoitus eriyttää toisistaan? Mikä on kilpaillun tutkimusrahoituksen osuus ja rooli? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin on visioinnissa vastattava. Ajattelen, että asiantuntijatyön rinnalle on tarpeen asettaa parlamentaarinen seurantaryhmä, sillä korkeakoulupolitiikkaa ei muotoilla vain yhtä vaalikautta varten. Aloitetaan keskustelu jäsentyneesti heti vuoden alkupuolella yhteisellä lähetekeskustelulla.

Itse ajattelisin, että tarvitsemme monimuotoisen korkeakoululaitoksen, jossa osaamisen tuottamisen rakenteet ja toimintatavat ottavat huomioon yksilöiden, yhteiskunnan ja työelämän tarpeet nykyistä paremmin.

* * *

Haluan vielä lopuksi ottaa esiin pari seikkaa, ennen kuin mennään keskusteluun: kansainvälisyyttä on lisättävä. Ei uskotella liikoja, että olisimme jo riittävän kansainvälisesti orientoituneita tai että ottaisimme globalisaation tuomat haasteet ja mahdollisuudet riittävästi huomioon. Tiede on aidosti kansainvälistä, mutta ovatko suomalaiset korkeakoulut kansainvälisesti katsottuna tarpeeksi kiinnostavia - opiskelupaikkana, työpaikkana, tutkimuspaikkana? Kansainvälisyydestä puhutaan tänään myöhemmin lisää, joten en mene asiaan tämän enempää.

Toinen asia on strateginen kyvykkyys ja johtaminen. Tämä koskee niin ministeriön ohjausta kuin yksittäisen korkeakoulun johtamista. Rohkeutta, näkemyksellisyyttä, vuorovaikutteista johtajuutta kaivataan. Henkilöstö on otettava vahvasti mukaan - muutoin rohkeilta linjanvedoilta uupuu legitimiteetti.

Näillä ajatuksilla avaan keskustelun.