Hyppää sisältöön

OKM myönsi avustuksia museokokoelmien digitointiin 3D-tekniikalla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.12.2018 7.15
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt museokokoelmien 3D-digitointiin ja digitaalisen kulttuuriperinnön saatavuuteen avustukset 11 museolle. Avustuksilla digitoidaan erilaisia museokokoelmia ja julkaistaan verkossa esimerkiksi opetuksessa, tutkimuksessa ja kaupallisessa toiminnassa hyödynnettäväksi.

Suurimmat avustukset myönnettiin Turun yliopistolle yhteishankkeeseen Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus & Ars Novan kanssa arkeologisten kokoelmien 3D-digitoinnin opetus-, tutkimus- ja tiedotushankkeeseen, Suomen Kellomuseon ja Suomen Lelumuseon kokoelmienmallinnushanke sekä Varkauden kaupungille sekä Varkauden kaupungille palveluiden ja joukkoistamisen yhteiskehittämiseen Finnan, museoiden, arkistojen ja niiden käyttäjien kanssa.

Lisäksi Museovirastolle asetettiin käyttöön määräraha digitaalisen kulttuuriperintötiedon saatavuuden, käytettävyyden ja löydettävyyden sekä säilymisen ja laadun kehittämiseen. Avustussumma kulttuuriperinnön digitoinnin ja saatavuuden hankkeisiin oli yhteensä 559 000 euroa

Digitointiavustukset olivat osa laajempaa hakua. Merkittävin osa avustuksista myönnettiin CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy:lle ja Kansalliskirjastolle Digitaalisen kulttuuriperinnön kokonaisuuden palveluiden Finnan ja Kulttuuriperintö-PAS –palvelun kehittämiseen sekä yhteisten palveluiden ja järjestelmien tuottamiseen ja kehittämiseen yleisille kirjastoille. Yhteensä määräraha oli 1 950 000 euroa.

Lisätietoja avustuksesta sekä myönnetyt avustukset 2018 

Lisätietoja: ylitarkastaja Tapani Sainio, OKM, p. 02953 30336

Muualla verkossa