Hyppää sisältöön

Ministerit Grahn-Laasonen ja Toivakka: Esteet koulutusviennin tieltä puretaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2015 14.00
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka haluavat saada koulutusviennin uuteen nousuun. Ministerit esittelivät uudistustoimia torstaina Helsingissä yli sadalle koulutusvientiyritysten ja koulutusalan toimijalle.

Tänään eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä esitetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lukuvuosimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ja parannetaan korkeakoulujen tilauskoulutusmahdollisuuksia.

– Suomalainen koulutus kiinnostaa maailmalla. Potentiaalia koulutuksemme myymiselle on valtavasti, mutta tähän asti lakimme ovat asettaneet esteitä koulutusviennin edistämiselle. Nyt esteet avataan. Korkeakouluille muutos tarkoittaa aivan uusia mahdollisuuksia koulutuksen myyntiin ja uusien tulojen keräämiseen opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Korkeakoulut ovat toivoneet tätä mahdollisuutta jo pitkään, ministeri Grahn-Laasonen toteaa.

Ministeri Grahn-Laasosen mukaan koulutusviennin esteiden purkaminen ulotetaan myös toisen asteen koulutukseen.

– Olen jo aloittanut valmistelutyön koulutusviennin esteiden purkamiseksi toisen asteen koulutuksesta. Ammatillisen koulutuksen osalta aiomme edetä nopeasti, jotta saamme vauhditettua koulutusviennin nousua. Monet koulutuksenjärjestäjät ovat toivoneet pikaista etenemistä, ja sitä on luvassa, toteaa ministeri Grahn-Laasonen.

Koulutusviennin olemassa olevia esteitä ja hidasteita on kartoitettu alan toimijoille tehdyllä kyselyllä lokakuussa. Kartoituksen tuloksia arvioidaan nyt yhdessä alan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on laatia tämän hallituskauden ajaksi tiekartta koulutusviennin esteiden poistamiseen ja kasvun tukemiseen tarvittavista toimista. Tiekartta valmistuu tammikuuhun mennessä.

Kaikki palvelut yhdeltä luukulta

Team Finland -verkosto kokoaa yhteen kaikki julkisen puolen vienninedistämisen toimijat. Verkoston palvelut ovat yritysten käytettävissä yhden luukun periaatteella.

– Verkostomme on täysin yritysten käytettävissä ja koulutusviennin suomia mahdollisuuksia ei pitäisi hukata. Tämä tietysti edellyttää, että meillä ei ole esteitä koulutusviennin täysimääräiseen toteuttamiseen ja yrityksillämme on mahdollisuus tuottaa juuri niitä tuotteita ja palveluja, joita maailmalla kysytään, ministeri Toivakka sanoo.

– Koulutusvientiä harjoittavat yritykset kasvavat tällä hetkellä nopeasti. Selvitysten mukaan ne ovat suunnitelleet palkkaavansa noin 560 uutta työntekijää tulevan parin vuoden aikana.

Koulutusviennin kasvuohjelma Future Learning Finland on käynnistynyt alkusyksyn aikana. Ohjelmaa rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö ja sen hallinnosta vastaa Finpro. Myös Persianlahden alueella käynnistyy erillinen alueellinen ohjelma.

Lisätietoja:
- johtaja Jaana Palojärvi, OKM, p. 040 5116897
-erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet) p. 044 269 3113
-erityisavustaja Emma Hannonen (ulkomaankauppa- ja kehitysministeri), p. +358 50 574 0736

OKM- ja UM-tiedote

OKM-tiedote 22.10.2015: EU/ETA -alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille lukuvuosimaksut

_ _ _
 - Koulutus- ja opetusala on yksi maailman nopeimmin kasvava toimiala. Markkinoiden kooksi arvioidaan globaalisti noin 3300 miljardia euroa ja vuoteen 2017 saakka arvioidaan koko toimialan vuosikasvun olevan noin 7 prosenttia. Nopeinta kasvua odotetaan juuri Suomen kärkiosaamisalueilla eli oppimispeleissä (30%) ja verkko-oppimisratkaisuissa (23%).
 - Suomalainen koulutusosaaminen kiinnostaa maailmalla. Koulutusviennin kokonaisarvoa on tilastoinnin hajanaisuuden vuoksi vaikea arvioida, mutta Tekesin viime keväänä alan yrityksille tekemän kyselyn mukaan sen suuruus oli ainakin noin 268 miljoonaa euroa vuonna 2014. Suurin osa toimijoista on pieniä yrityksiä, joiden kasvu tarvitsee jatkossa kaiken mahdollisen tuen.
 - Suomen koulutusvientisektori ja erityisesti koulutusvientiä harjoittavat pk-yritykset kasvavat tällä hetkellä nopeasti. Muun muassa mikro- ja pk-sektorin koulutusvientiyritykset ovat nostaneet omia vientitavoitteitaan vuoden 2014 yhteensä 13 miljoonasta eurosta 162 miljoonaan euron vuonna 2017.