Hyppää sisältöön

Ministeri Kosonen myönsi kunnille 1,3 miljoonaa euroa kulttuurin kehittämistehtäviin ja kokeiluihin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.11.2019 9.54
Tiedote
Museoon menijöitä ja lipunostajia museon aulassa.

Kunnat ovat saamassa asiantuntijatukea kulttuuritoimintansa kehittämiseen. Kuntien tukena valtakunnallisesta kehittämisestä vastaa Espoon kaupunki. Alueellinen kehittäminen annettiin tehtäväksi Etelä-Pohjanmaan liitolle, Jyväskylän kaupungille, Kaakon taiteelle, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle ja Kuopion kaupungille.

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtävistä ja rahoitettavista kokeiluista päätti tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Kehittämistehtävät ovat uusia, ja niihin myönnettiin rahoitusta nyt ensimmäistä kertaa.

- On tärkeää, että kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtävä saadaan käynnistettyä valtakunnallisesti ja alueellisesti. Varsinkin pienissä kunnissa tuki on tarpeen, koska niissä henkilöstö- ja muut resurssit kulttuuritoimintaan ovat vähäiset, ministeri Kosonen sanoo.  

Keväällä voimaan tulleen kuntien kulttuuritoimintalain mukaan uudella kehittämistehtävällä tuetaan kuntien kulttuuritoiminnan laatua, vaikuttavuutta, henkilöstön osaamista, asukkaiden yhdenvertaisuutta ja kuntien yhteistoimintaa. Valtakunnallisen kehittämistehtävän saaneen toimijan tulee tarjota asiantuntemusta kaikkien kuntien käyttöön, ja alueellisten kehittämistehtävien saaneiden toimijoiden yhden tai useamman maakunnan alueella.

- Jatkossa valtakunnallisissa ja alueellisissa kehittämistehtävissä on toivottavasti mahdollisuus ottaa huomioon myös alueita ja teemoja, joita ei ollut nyt mahdollista rahoittaa.

Espoon kaupungin valtakunnallinen toiminta palvelee laajasti kuntien kulttuuritoimintaa osaamista hyödyntämällä. Kuntien käyttöön kootaan myös yhteinen tietopankki. Hankkeen valtakunnallista laajuutta vahvistavat kumppaneina Rovaniemen ja Turun kaupungit.

Alueellisista kehittämistehtävistä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun toiminta kohdistuu Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella toteutettaviin kuntien kulttuuritoimintaa kehittäviin työpajoihin. Kaakon taiteen toiminta vastaa taiteellisen työn ja toiminnan edellytysten tukemiseen. Etelä-Pohjanmaan liiton ja Kuopion kaupungin toiminta liittyy kulttuurin yhdenvertaisen saatavuuteen, monipuoliseen käyttöön sekä taiteelliseen työhön ja toimintaan Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Jyväskylän kaupungin toiminta Keski-Suomessa painottuu erityisesti nuoriin.

Kokeiluhankkeina rahoitetaan Vaasan kaupungin, Myrskylän kunnan, Oulun kaupungin ja Mäntyharjun kunnan hankkeita. Vaasassa kehitetään virtuaalista taidetoimintaa vaikeasti kulttuurin pariin pääseville ikäihmisille ja mielenterveyskuntoutujille. Myrskylässä palkataan kulttuurituottaja vahvistamaan uudenlaista yhteistyötä ja Oulussa taiteen ammattilaisia kehittämään kaupunginosien kulttuuritarjontaa. Mäntyharjun kulttuuripalvelut toteuttavat etsivän kulttuurityön kokeilun, jossa mallia haetaan nuorisopalveluista.

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, p. 02953 30144

Hanna Kosonen Kulttuuri