Hyppää sisältöön

Ministeri Grahn-Laasonen Brasiliassa: Suomalaiselle koulutusosaamiselle riittää kysyntää

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.4.2016 7.56
Uutinen

Brasilian kehittyvät markkinat tarjoavat suomalaisille koulutusalan yrityksille monipuolisia bisnesmahdollisuuksia. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mukana suomalaisosaamista matkasi Brasiliaan esittelemään maalis-huhtikuun taitteessa lähes 30 hengen yritysdelegaatio.

Vientiä edistävän Team Finland -matkan delegaatiossa oli mukana monipuolisesti yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen toimijoita sekä yritysten edustajia eri puolilta Suomea.

Delegaatio tapasi keskeisiä Brasilian koulutussektorin ja hallinnon edustajia São Paulossa ja pääkaupunki Brasíliassa pidetyissä teemakohtaisissa seminaareissa ja niiden yhteyteen järjestetyissä työpajoissa sekä kahdenvälisissä tapaamisissa ja tutustumiskäynneillä.

Matkan aikana vahvistui käsitys siitä, että Suomen maine laadukkaan koulutuksen maana oli brasilialaisille jo ennestään tuttu. Suomen korkeatasoista koulutusjärjestelmää ja muun muassa maisteritasoista opettajankoulutusta arvostettiin ja ihailtiin. Brasiliassa opettajan ammatilla ei ole samanlaista arvostusta kuin Suomessa, ja opetuksen heikko laatu ja opettajien puute ovat usein ongelma. Erot eri oppilaitosten välillä ovat merkittäviä sekä resurssien että oppimistulosten osalta, ja esimerkiksi digitaalisten välineiden käyttö osana opetusta vaihtelee suuresti eri osissa maata. Myös Brasilian koulutusjärjestelmän kaksijakoisuus yksityisen ja julkisen sektorin tuottaman koulutuksen suhteen tuo oman leimansa.

Ammatillisen koulutuksen osalta Brasilia painiskelee parhaillaan monien kehittämishaasteiden parissa, ja siinä työssä tarvitaan myös kansainvälisiä kumppaneita. Suomalaisilla koulutusvientiä tekevillä yrityksillä ja oppilaitoksilla onkin nyt erinomainen mahdollisuus kehittää uutta ja syventää jo hyvin toimivaa yhteistyötä brasilialaisten kanssa. Tällä hetkellä yhteistyötä tehdään erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen alalla, mutta kaupallisen yhteistyön mahdollisuuksia on muillakin sektoreilla koulutuksen ja osaamispalvelujen tarjoamiseksi. Myös Brasilian yksityiskoulut ovat kiinnostava markkinakohde suomalaisille. Matkan aikana solmittiinkin hyödyllisiä kontakteja ja sovittiin yhteisistä uusista suomalais-brasilialaisista avauksista, joita ryhdytään nyt molemmissa maissa työstämään.

Positiivista oli huomata delegaatiossa mukana olleiden oppilaitosten ja yritysten innostus ja paneutuminen yhteistyön kehittämiseen myös suomalaisten koulutusviejien kesken. Brasilian valtavilla markkinoilla on paljon tilaa eri sektoreiden toimijoille, mutta alkuun pääsemiseksi tarvitaan suomalaisten yhteisiä ponnistuksia. Näin brasilialaiselle tilaajalle pystytään tarjoamaan sisällöltään ja kattavuudeltaan paras mahdollinen tuotekokonaisuus, jossa voi yhdistyä oppilaitoksissa oleva sektoriosaaminen ja yritysten palvelut. Tämänsuuntaista verkottumista ja uutta tuotekehitystä tehtiin matkan aikana paljon, ja siihen myös opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa koulutusviennin toimijoita jatkossakin kannustaa.

Koulutusviennin esteitä tullaan tämän hallituskauden aikana poistamaan. Koulutusviennin tiekartta julkaistiin maaliskuussa 2016, ja parhaillaan työstetään esitystä ammatillisen ja lukiokoulutuksen viennin esteiden purkamiseksi. Tavoiteaikatauluna on, että työ valmistuu kesäkuussa 2016. Sen jälkeen myös toisen asteen suomalaista koulutusosaamista on mahdollista tuotteistaa ja viedä ulkomaille entistä monipuolisemmin.

Teksti: Sari Wessman, neuvotteleva virkamies, kv-asiat, opetus- ja kulttuuriministeriö

Team Finland -matkalle 28.3.-3.4. osallistuneet organisaatiot: Aalto-yliopisto, Arffman Consulting Ltd/Arffman Group, Dramaforum Oy, Elbit Oy, Haaga-Helia, Hämeen AMK, Kasauma Education, Omnia, Saimaan AMK, Spring House Oy, Tampereen AMK, TeacherGaming LLC, Turun AMK, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, WellEdu Fennica Oy.