Hyppää sisältöön

Lukioiden penkkareita ei suositella järjestettäväksi, vanhojen tanssit myöhempään ajankohtaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö
28.1.2021 11.03
Tiedote
Lukiolaisia penkkariauton kyydissä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet suosituksen siitä, että lukioiden perinteisiä penkinpainajaisia ei järjestettäisi koronavirusepidemian aikana. Vanhojen tansseja ja muita juhlallisuuksia tulisi siirtää myöhempään ajankohtaan huomioiden epidemiatilanne.

Penkinpainajaisten ja vanhojen tanssien perinteelle on suosituksen mukaan hyvä pyrkiä löytämään korona-aikaan sopivia terveysturvallisia toteutustapoja.

Suosituksen tarkoitus on tukea lukiokoulutuksen järjestäjiä toteuttamaan opetusta ja muuta oppilaitosten tiloissa järjestettävää toimintaa turvallisesti koronaepidemian aikana. Suositusta noudattamalla voidaan vähentää tartuntariskiä oppilaitoksissa sekä turvata ylioppilastutkinnon suorittaminen.

Ikäryhmäkohtainen tarkastelu osoittaa, että lukioikäiset opiskelijat kuuluvat joukkoon, jossa koronavirusinfektion ilmaantuvuus on huomattavasti korkeampi kuin muissa ikäryhmissä, eli virus kiertää aktiivisesti juuri nuoressa aikuisväestössä. Tämän ikäryhmän kokoontumisiin liittyy siten kohonnut riski tartunnoille.

Lisätietoja:
ylijohtaja Mika Tammilehto, puh. 02953 30308
johtaja Tiina Silander (OKM), puh. 02953 30188

Koulutus Yleissivistävä koulutus