Hyppää sisältöön

Lisätalousarvioesityksessä lisärahaa koulutukseen ja tutkimukseen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2.6.2020 21.49
Tiedote

Hallitus päätti vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä tiistaina 2. kesäkuuta. Neljäs lisätalousarvioesitys on osa koronavirusepidemian jälkihoitoa, jolla hallitus tukee kestävää nousua kriisistä. Osaamistason vahvistamiseen, tutkimukseen ja innovoinnin edistämiseen kohdistettavat lisäykset ovat tärkeitä Suomen talouden tulevan suorituskyvyn vahvistamiseksi. Määrärahalla muun muassa tasoitetaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin sekä tuetaan talouskasvun edellytyksiä panostamalla osaamiseen ja tutkimukseen.

Lapset ja nuoret

Koronaepidemian leviämisen hidastamiseksi toteutetuilla rajoitustoimilla on ollut kielteisiä vaikutuksia monien lasten ja nuorten oppimistuloksiin, hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen. Vaikutusten lieventämiseksi hallitus päätti toteuttaa noin 320 milj. euron lasten ja nuorten hyvinvointipaketin. Hyvinvointipaketti kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloille. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 159 milj. euron toimenpidekokonaisuutta.

Opetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksessa olevien lasten sekä perusopetuksen oppilaiden oppimista ja hyvinvointia koronavirustilanteen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi. Perusopetuksessa etäopetusjakson aikana syntynyttä oppimisvajetta paikataan 70 miljoonan euron määrärahalla. Varhaiskasvatukseen lasten oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin tukeen kohdennetaan 14 milj. euroa. Rahoitusta kohdennetaan myös lukio-opiskelijoiden opintojen kertaamiseen ja tukitoimenpiteisiin 17 milj. euroa.

Ammatilliseen koulutukseen ehdotetaan 30 milj. euroa koulutuksensa keskeyttäneiden tai keskeyttämisuhan alla olevien opiskelijoiden opiskelun ohjaukseen sekä valmistumassa olevien opiskelijoiden opinto-ohjaukseen ja näyttöjen mahdollistamiseen.

Osana lasten ja nuorten hyvinvoinnin pakettia ehdotetaan myös 10 milj. euroa Suomen mallin harrastamisen pilotointiin. Mallin tavoitteena on tuoda maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulujen iltapäiviin. Koulujen ja oppilaitosten kanssa tehtävän nuorisotyön ja etsivän nuorisotyön vahvistamiseen ehdotetaan 12 milj. euron lisäystä.

Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittäminen

Työikäisten nopeavaikutteisiin osaamisen kehittämistoimiin ja jatkuvan oppimisen digitaalisen palvelukokonaisuuden suunnitteluun ehdotetaan lisärahoitusta noin 20 milj. euroa.

Korkeakouluopetus ja tutkimus

Korkeakoulujen aloituspaikkojen kertaluonteiseen lisäykseen ehdotetaan yhteensä 124 milj. euroa, jolla tavoitellaan 4 800 aloituspaikan lisäämistä. Myös avoimeen korkeakoulutukseen ehdotetaan 10 milj. euron lisäpanostuksia, joilla tuetaan avoimen opetuksen lisäämistä sekä mahdollistetaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville määräaikainen opintomaksuista vapauttaminen. Lisäksi korkeakouluille ja ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle ehdotetaan panostuksia muun muassa ohjauksen lisäämiseen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamiseen. 

Osana tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tiekarttaa Suomen Akatemialle ehdotetaan uuden kumppanuusmallin yhteistyöverkostojen rahoitukseen 10 milj. euron ja uuteen lippulaiva-hakuun 25 milj. euron valtuutta. Lisäksi ehdotetaan yhteensä 26 milj. euron lisävaltuuksia EuroHPC-ekosysteemin osaamisen vahvistamiseen sekä kriisivalmiuteen ja huoltovarmuuteen liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Tutkimusinfrastruktuurin vahvistamiseen ehdotetaan kertaluonteista 20 milj. euron lisävaltuutta.

Kulttuurille tukea

Kulttuuritapahtumien järjestäjäorganisaatioita tuetaan 9,6 milj. euron avustuksella niin, että ne pystyvät jatkamaan toimintaansa tappioista huolimatta ja valmistautumaan vuoden 2021 tapahtumien järjestämiseen. Myös kotimaista elokuva- ja draamasarjatuotantoa tuetaan. 

Museovirastolle ehdotetaan määrärahaa koronavirusepidemiasta aiheutuvien nettomenetysten kattamiseen ja talouden tasapainottamiseen. Määrärahaa ehdotetaan myös Suomenlinnan hoitokunnalle, Näkövammaisten kirjastolle ja Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille. Samoin kirjastojen toimintaan ehdotetaan määrärahaa kattamaan käyttölisenssien hankintaa lapsille ja nuorille suunnatusta elektronisesta aineistosta.

Määrärahaa ehdotetaan myös liikuntapaikkarakentamiseen.

Lisäksi pöytäkirjamerkintänä hallitus sitoutuu uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon säätiön pääomittamiseen enintään 60 milj. eurolla.

Vuoden 2020 neljäs lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle perjantaina 5.6, jolloin se myös julkaistaan osoitteessa www.budjetti.vm.fi. Tiedotteen summat saattavat täsmentyä tarkistuslaskelmassa.

Lisätietoja:
erityisavustaja Touko Sipiläinen (ministeri Andersson), p. 040 196 2292
erityisavustaja Eeva Kärkkäinen (ministeri Kosonen), p. 040 149 2201
kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, p. 029 533 0182
talouspäällikkö Pasi Rentola (yleinen taloussuunnittelu), p. 029 533 0211
ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen (varhaiskasvatus ja perusopetus), p. 029 533 0258
ylijohtaja Mika Tammilehto (toinen aste), p. 029 533 0308
ylijohtaja Tapio Kosunen (korkeakoulutus ja tiede), p. 029 533 0440
ylijohtaja Riitta Kaivosoja (kulttuuri- ja taidepolitiikka), p. 029 533 0129
ylijohtaja Esko Ranto (nuoriso- ja liikunta-asiat), p. 029 533 0115
suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta (jatkuva oppiminen), p. 029 533 0136

Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kulttuuri Liikunta Nuoriso