Hyppää sisältöön

Liikuntapaikkarakentamiseen avustuksia yli neljä miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2020 15.40
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 4,13 miljoonaa euroa avustusta liikuntapaikkojen rakentamiseen. Avustusta sai viisi hanketta, joiden lisäksi aluehallintovirastojen kautta tuetaan pienempiä hankkeita. Avustukset on osoitettu neljännen lisätalousarvion määrärahoista.

Avustusta on myönnetty Ikaalisten liikuntahallille 750 000 euroa, Saloisten monitoimitalon liikuntatiloille 550 000 euroa, Espoonlahden liikuntahallin peruskorjaukseen 750 000 euroa, Kaarinan Valkeavuoren liikuntahallille 750 000 euroa ja Liperin yläkoulun liikuntasalille 750 000 euroa. Aluehallintovirastojen kautta avustettaviin pienempiin hankkeisiin myönnettiin 563 000 euroa.

– Lähiliikuntapaikoilla on merkittävä rooli liikunnallisen elämäntavan syntymisessä ja ylläpitämisessä. Olen iloinen, että pystyimme osana koronaelvytyspakettia tekemään nämä panostuksen liikuntapaikkarakentamiseen, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja aluehallintovirastot myöntävät avustuksia liikuntapaikkojen sekä niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin. Suurin osa avustuksista suunnataan laajoja käyttäjäryhmiä palveleviin hankkeisiin kuten uimahallien, liikunta- ja jäähallien sekä lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen, perusparantamiseen tai korjaamiseen.

Lisätietoja

Rakennusneuvos Erja Metsäranta, p. 0295 330 037