Hyppää sisältöön

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisille hankkeille reilut 1,6 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2021 11.37
Tiedote
Äiti ja tytär lenkillä metsässä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin yhteensä 1 620 000 euroa kaikkiaan 33 eri hankkeelle. Tavoitteena on lisätä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta kaiken ikäisille.

Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on väestön liikunnallisen kokonaisaktiivisuuden nousu. Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisten kehittämisavustusten avulla tuetaan Liikkuvat-ohjelmakokonaisuuden toimeenpanoa valtakunnallisella tasolla.

Avustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdistuvia kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään suomalaisen väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista.

Avustettavista hankkeista 32 on jatkohankkeita ja yksi on uusi hanke. Rahoitetut hankkeet kohdistuvat seuraaviin aihealueisiin: lapset ja nuoret (13 kpl), työikäiset (4 kpl), yhdenvertaisuus/soveltava liikunta (10 kpl), elämänkulku (2 kpl) sekä osaaminen, tietopohja ja viestintä (4 kpl). 

Avustettava uusi, Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiön hanke tekee tunnetuksi ja toimeenpanee käytäntöön valtakunnallisia, eri-ikäisten liikkumissuosituksia. Tämän hankkeen toteuttaa UKK-instituutti tiiviissä yhteistyössä Liikkuvat-ohjelmien, liikunnan aluejärjestöjen, Olympiakomitean ja muiden liikuntaa ja terveyttä edistävien organisaatioiden kanssa.

Viime vuonna 2020 Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisiin ja alueellisiin kehittämishankkeisiin jaettiin avustuksia 2 249 000 euroa yhteensä 40 eri hankkeelle.

Lisätietoja avustuksesta sekä myönnetyt avustukset  

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, p. 0295 330 054